Mäenkylän maitomies: Romaani

Romaani
Kirj.
Virosta suomentanut
Selma Patajoki
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Ahjo, 1920.
Ensimmäinen luku.
Tavallisesti noin kello yhdeksän aikaan haukottelee herraskartanon päärakennuksen uninen ulko-ovi ja päästää herran ulos, sillä juuri silloin, aamiaisen jälkeen, alkaa Ulrik von Kremer ensimmäisen kiertokulkunsa omilla tiluksillaan asuessaan siellä kesäisin Yrjönpäivästä Mikkelinpäivään — yksin niinkuin ainakin.
Vaatetuksessaan ei Mäenkylän isäntä tarjoa näkijälle vuosimääriin silmäähivelevää vaihtelua: sama muotonsa menettänyt tummansininen sheviottitakki vaaleaksi istuttuine takamuksineen ja vanhuuttaan kiiltävine hihoineen ja helmoineen, sama sininen liivi kuivine ja tuoreine ruokatahroineen, jotka todistivat, etteivät herra Kremerin aamiaispöydältä milloinkaan puuttuneet pehmeäksi keitetyt munat, sama vanhuuttaan vihertävä musta lippalakki, jonka lipasta oli kiilto hävinnyt ja jonka päällys oli edestä painunut notkoon, samaten kuin vihdoin viimein nuo harmaa- ja ruskeajuovaiset englantilaiset housut, joitten polvet ja lahkeet eivät puhu vähemmän harrasta kieltä kauneuden ja hyvinvoinnin katoavaisuudesta eivätkä anna tuta herraa. Aavistuksen varakkaasta ihmisestä antaa ainoastaan paksun sinettisormuksen kilvenmuotoinen nasta etusormen suunnattoman suuren nystyrän takana, liiveissä näkyvä punaiselta helottava töyhtöompeleinen panssari samoinkuin vitjoissa riippuva, sangen harvoin näkyvissä oleva Genfin kultakronomeetteri, mikä näyttää iänikuiselta perintökalulta, vaikkakin kuviot sen lommahtaneesta kotelosta jo aikoja sitten ovat hävinneet.
Mutta mies itse — ympäristön intelligenssi nimittää häntä Mäenkylän Bismarkiksi, koska hän pilakuvan mukaan on yhdennäköinen Saksan valtakunnankanslerin kanssa — mies itse on siinä jo kestävässä vanhuuden iässä, jolloin tusinakaan silmien ympärillä lisääntyviä kurttuja ja jokunen uusi ryppy leuan alla ei muuta muotoa, yhtä vähän kuin hiukan runsaampi parran kuurakaan, niskan käyryys ja polven kankeus. Kremerit vanhenevat yleensä hitaasti — saattaa olla, etteivät he syntyissäänkään ole nuoria. —