Yhdenvertaisuus

Kirj.
Seitsemännestä painoksesta suomennettu
Hancock, Mich., U.S. of A.
Työmiehen Kustannusyhtiö,
1905.
Edward Bellamy. Kirjoittajan esipuhe. I. Ankara ristikuulustelija. II. Miksi ei vallankumousta tapahtunut aikaisemmin. III. Minä saan täydet oikeudet maassa. IV. Kahdennenkymmenennen vuosisadan pankkihuone. V. Saan kokea uuden vaikutelman. VI. Häpeä sille joka pahaa siitä ajattelee. VII. Uutta hämmästyttävää. VIII. Suurin ihme — muoti syösty valtaistuimelta. IX. Mikä ei ollut muuttunut. X. Keskiyön kylpy. XI. Elämä omaisuusoikeuden perusteena. XII. Miten omaisuuden erilaisuus hävittää vapauden. XIII. Yksityiskapitaali yhteisvarastosta varastettu. XIV. Me katselemme asevarastoani. XV. Minne olisimme ilman vallankumousta joutuneet. XVI. Tuomitseva puolustus. XVII. Vallankumous pelastaa yksityisomaisuuden yksinoikeuden vallasta. XVIII. Kaiku menneisyydestä. XIX. Voiko neito unohtaa koristuksensa. XX. Mitä vallankumous sai aikaan naisten hyväksi? XXI. Voimisteluharjoituksissa. XXII. Liikevoittojärjestelmän taloudellinen itsemurha. XXIII. Vertaus vesisäiliöstä. XXIV. Minulle näytetään kaikki maan kuningaskunnat. XXV. Lakkolaiset. XXVI. Ulkomaankauppa voittojärjestelmän aikana; suojelustulli ja vapaakauppa tai helvetin ja syvän meren välillä. XXVII. Määrättyjen etujen järjestelmän vihamielisyys parannuksia kohtaan. XXVIII. Miten voittojärjestelmä teki mitättömäksi keksintöjen hyödyn. XXIX. Minulle osoitetaan kunnioitusta. XXX. Mitä yleinen sivistys merkitsee. XXXI. Ei tällä vuorella eikä Jerusalemissa. XXXII. Eritis sicut deus. XXXIII. Erinäisiä tärkeitä asioita katselemassa. XXXIV. Miten alkoi vallankumous. XXXV. Miksi vallankumous edistyi alussa hitaasti mutta lopulta nopeaan. XXXVI. Teaatterissa käynti kahdennella kymmenellä vuosisadalla. XXXVII. Siirtymisaika. XXXVIII. Sokeain kirja.
Älköön kukaan väärin arvelko että minä työtöntä onnellisuutta
uneksin, yltäkylläisyyttä ilman raatamista. Työ on sekä
yltäkylläisyyden että maailmassa elämisen välttämätön ehto. Minä
vaadin vain että kukaan ei senvuoksi työtä tekisi että toiset
joutilaina eläisivät, että ihmisten joukossa ei enää herroja
olisi eikä orjia. Onko siinä liikaa? Huudahtaako joku ahdingon
alainen sielu: Mahdotonta — tämä toivo on ollut ihmisten
unelmana kaikkina aikoina, jumalallisen nautinnon utuinen toive
ja haaveilu-unelma jota maailma ei koskaan voi toteuttaa?
Harvojen täytyy riemuilla ja monien raataa, harvoilla tulee olla
liikaa, monilta puuttua, harvojen olla herroja, monien orjia,
maailman raatajain köyhiä ja joutilaitten rikkaita, ja tämän
täytyy ijäti jatkua?