Johan Tobias Beckin elämäkerta - Eero Hyvärinen

Johan Tobias Beckin elämäkerta

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Koonnut
Eero Hyvärinen, pastori
Otava, Helsinki, 1906. Oy Kuopion Uusi kirjapaino.
1. Nuoruus ja opintoaika. 2. Papillinen toiminta. 3. Yliopistollinen toiminta.
Vuoden 1800 kummankin puolen esiintyivät vallinneen järkeisuskon hedelmät kaikkien nähtäville. Kirkot olivat tyhjentyneet, seurakunnat ja vallassaolijat ylönkatsoivat uskontoa ja etupäässä luonnollisesti sen edustajia, pappeja ja kirkkoa. Etenkin Pohjois-Saksassa toivoivat monet, että kristinusko oli muutamien vuosien kuluttua kokonaan häviävä maailmasta. Samaa ennustivat varsinkin Ranskan oppineet, kuten esim. Voltaire.
Mutta Jumala itse kutsui järkyttävillä tapahtumilla ihmisiä mielenmuutokseen ja uskoon. Sellaisia oli Ranskan vallankumouksen kauhistava kehitys, sitten Napoleonin sortovalta ja tämän kaikkivaltiaan odottamaton nöyryytys Venäjällä, niin myös kansallishengen, varsinkin Preussissa herääminen ja innostuminen sekä vapautussotien voittoisa päättyminen.
Näin antoi Jumala hänen puoleensa kansojen seasta korotettuihin hätähuutoihin vastauksen, ulkonaisen avun. Ja niille, jotka ikävöivät ja etsivät itseään Jumalaa ja hänen henkilahjojaan, vastasi hän myöskin. Vastauksena olivat ne uskonnolliset heräykset, joita tapahtui kaikissa osissa Saksanmaata, ja kaikissa kansankerroksissa ja joita jatkui useampia vuosikymmeniä.
Ajan vakavuus ja eräät syvemmin ajattelevat tai Raamatun totuudellisuudesta vakaumuksen saaneet yliopistojen opettajat auttoivat osaltaan, että syntyi uusi sukupolvi jumaluusoppineita, jotka kirkoissa ja kouluissa julistivat taas avoimesti Kristusta ja hänen armoansa sekä totuuttansa. Epäkirkolliseksi käyneen ja vetistyneen kirkkoveisuun ja kirkkorukousten ynnä maallistuneen kirkkomusiikin täytyi antaa sijaa vanhalle, voimakkaalle veisuulle ja muulle vanhalle koetusti hyvälle tavalle. Rappiolle joutuvia kirkkoja korjattiin, niiden alastomia seiniä kaunistettiin kristillisillä taideluomilla. Aivan toisin kuin ennen astuttiin rohkeasti Raamatun, Kristuksen ja kirkon vihollisia vastaan kirjoin, sunnuntailehtisin ja kirkollisin sanomalehdin. Kirkon ja hurskasten arvo ja vaikutus kohosi voimallisesti ruhtinasten suosion ja sen kautta, että kunnollisia maallikkoja aljettiin käyttää yhteistyöhön, mutta kaikkein enin sen kautta, että etevät jumaluusoppineet ja kirkonmiehet eivät enää jättäneet kristinuskon levittämistä pakanain sekaan yhtä vähän kuin kansassa oleman epäuskon, siveellisen rappeutumisen ja ulkonaisen kurjuuden poistamista yksinään pietistein asiaksi, vaan yhtyivät heidän kanssaan ulkolähetyksen ja sisälähetyksen toimintaan.

Eero Hyvärinen
О книге

Язык

Финский

Год издания

2015-10-22

Темы

Beck, J. T. (Johann Tobias), 1804-1878

Reload 🗙