Ajan aalloilta

Kirj.
Porvoossa,
Werner Söderström,
1899.
Päivän poika. Kuollut äiti. Syntysanat. Henrik Ibsen. Vanki. Tiedon tultua Zachris Topeliuksen kuolemasta. Hymni Z. Topeliuksen haudalla. Karl A. Tavaststjerna. Nuorten laulu. Matti Myöhänen Gladstonen haudalla. Suomen valta. Olkohon taiteemme niinkuin tammi. Me kasvamme. Kotikansalleni. Kansa kalliolla. Myö kalliista henkesi. Uuden vuoden iltana v. 1898. Helsinki sumussa. Äl' horju suora Suomen mies. Suomen laululinnut. Herran kansa. Kun saapuu Herra Zehaoth. Molok. Mietelmiä.
Päivän poika.
Oi, kuulkatte, kuinka se sykkäilee
tämä maa ja sen musta multa!
Oi, kuulkatte ääntä, mi kuiskailee
joka pellolta perkahilta!
Se ääni on suuri ja kaunis ja pyhä,
se ääni on kansamme kalleus yhä,
se kutsuvi työhön ja taistelohon
ja kauvan jo kutsunut on.
Se on kansamme voima, mi kaikki voi,
kun suru oli leipänä Suomen,
se on kansamme henki, mi kaikki loi,
kun luotihin Suomen huomen;
se liikkuvi laineilla tuhanten vetten,
se kaikuvi kielistä kanteletten,
se lehdossa helkkää, se laaksossa soi,
sitä laps emon maidossa joi.
Se hetkeksi kohota pinnalta maan
voi kylmiä ilmoja pakoon,
mut siellä se voimia kokoo vaan
ja siellä se kasvaa ja sakoo,
ja kun sen on aika, se Ukkona soipi
ja sateena, tuulena tulla se voipi
ja lakaista laaksot ja virrat ja maan.
Koska, koska sen nähdä mä saan?
Koska saan minä nähdä Suomeni tään yheks, suureksi yhdistäyvän? Koska uskonsa voimalla nuorten mä nään ajan aaltoja astuen käyvän? Koska nään minä nousevan kansani rinnan, lapset yhdessä leikkivän töllin ja linnan, koska nään minä saapuvan sankarin sen, josta unta mä uinailen?
Kun tyhmyys ja raakuus raukaisi maan,
niin häntä, häntä mä uotin,
ja unelmat muut jos ne murtui vaan,
niin häneen, häneen mä luotin,
olen uottanut häntä mä päivää ja yötä
ja paljon niin ollut jo hällä ois työtä,
mut häntä mä uskon ja uinailen
ja lakkaa laulamast' en.
Mut viikot ne vierii ja vuodet ne käy, yhä kaikki on ennallansa. Yhä ei minun unteni urhoa näy ja mieroa kerjää kansa. Missä viivyt sä mies? Vai oisko se unta, vai oisko se mennehen talvista lunta, kun uskon ma Suomeni suuruuteen ja sen kuntohon, kantelehen?