Elina: Murroskauden kertomus

Murroskauden kertomus
Kirj.
Helsingissä,
kustannusliike Minerva Oy,
1919.
Hän tiesi sen tulevan. Hän tunsi sen tulevan. Hän oli kuullut sen
kohinan jo koulupojasta saakka korvissaan.
Silloin kun muut hänen ympärillään eivät vielä mitään aavistaneet,
kun muut puhuivat isänmaasta ja ihmisyydestä täysin porvarillisen
maailmankäsityksen puitteissa, toiset nähden niissä osittaisia
parannuksia kaipaavia puutteellisuuksia, toiset katsoen, että kaikki
oli hyvin eikä mikään tulisi ainakaan lähimpien sukupolvien ijässä
muuksi muuttumaan, — silloin hän oli jo tuntenut sen tulevan, silloin
hän oli jo kuullut sen kohinan, silloin hän oli nähnyt jo sielunsa
silmien edessä pelkkiä kauhunkuvia sekä peljännyt ja vavissut kuin
haavanlehti.
Minkä tulevan? Minkä kohinan?
Yhteiskunnallisen vallankumouksen.
Mistä hän oli saanut sen ajatuksen jo miltei lapsena aivoihinsa, hän ei
tiennyt itsekään. Mutta ehkä se johtui osaksi hänen syntyperästään ja
jokapäiväisistä olosuhteistaan.
Hän oli torpanpoika Etelä-Hämeestä. Lahjakkuudellaan kansakoulussa hän
oli pitäjän herrasväen, mutta varsinkin papiston erikoista huomiota
herättänyt. He hommasivat hänet oppikouluun, mutta vasta sitten, kun
hän kansakoulukurssinsa päätettyään oli muutamia vuosia raatanut
raskaan ruumiillisen työn tekijänä isänsä torpan mailla.
Ensimmäiselle luokalle hän oli jo liian vanha luonnollisesti. Mutta hän
sai lukea yksityisesti pappilan nuoren maisterin edessä ja suoritti
siten pääsytutkinnon suorastaan kolmannelle.
Samainen maisteri tuli muutenkin määrääväksi koko hänen sielulliselle
kehitykselleen.
Hän ei ollut mikään tavallinen pappilan maisteri eikä rovastin
apulainen, vaan rovastin nuorin poika, joka kandidaattilukunsa
pääkaupungissa suoritettuaan oli päätynyt pariksi vuodeksi tänne
maalle isänkotiinsa kaikessa rauhassa lukujaan jatkamaan ja pitkälle
ulkomaiselle opintomatkalle hankkiutumaan.