Jaana Rönty

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Eino Leino
1907.
Tuolla kaukana Suomen sydänmailla, missä mustat vedet seisovat liikkumattomina hallaisissa rämeissä, oli Jaana Rönnyn koti.
Se sijaitsi yksinäisen metsä-maantien varrella, kahden pikkukaupungin välissä, joita kymmenpeninkulmainen autio ja kolkko korpitaival erotti toisistaan. Majatalot olivat harvassa, tie aina joko vetelä tahi kuoppuralla. Kyliä ei ollut muita kuin yksi ainoa, kolmen peninkulman päässä pohjoisemmasta kaupungista.
Matkamiehet, varsinkin rahdinvetäjät, poikkesivat Rönnyn mökkiin mielellään. Mökin emäntä, jota Holli-Reetaksi sanottiin, kiehautti kupin kuumaa kahvia tuossa tuokiossa; isännällä taas, synkällä ja rokon-arpisella Iikka Rönnyllä, oli aina toisen tuvan piironkikaapissa tilkka sitä kermaa, jota ei kissa juo.
Mökki itse oli ylempänä törmällä. Siinä oli kaksi tupaa ja kamaripöksä porstuan perässä. Sauna sijaitsi kivenheiton päässä edellisestä pienen metsäjärven rannalla, jota Kuikkalammeksi sanottiin.
Maanviljelys ei mökissä menestynyt. Halla pani kaikki puhtaaksi, Kuikkalampi huokui kylmää kautta kesäkauden ja upottava suo sen pohjoispäässä lähetti ilmaan loppumattomat parvet suuria, hallavasulkaisia surman lintuja, jotka kosteilla siivillään tukahduttivat kaikki, mikä maassa oli kaunista elämää ja kukkimista.
Saunassa asui Jaana, isännän äidin, ikälopun Miina Rönnyn kera, jota ylipäänsä vain mummoksi nimitettiin. Samoin kuin Iikka Rönty itse oli tämä kotoisin vielä synkemmästä sydänmaasta, kaukaa tuon pohjoisen kaupungin takaa, pietismin ja petäjäleivän iankaikkisista korpikylistä, missä kuolema oli ainoa kunnanlääkäri ja jumalan sana ainoa särvin ahdistetuille sydämille.
Mummo oli ankara kasvattaja.
Oikeastaan olisi Jaanan hänen mielestään pitänyt kuolla. Se olisi ollut paras takaus hänen taivaalliselle perinnölleen.