Aucassin ja Nicolette: Laulutarina

Laulutarina
Muinais-ranskasta suomentanut
Eino Palola
Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto Oy,
1918.
Kaikkina aikoina, niin kauas kuin meidän tietomme ihmissuvun vaiheista
ja kohtaloista ulottuvat, ovat ihmiset mielihalulla kuulleet satuja
ja tarinoita kerrottavan ja lauluja laulettavan. Tuolla voimakkaalla,
kirkastetulla elämällä, mikä satuun tai tarinaan keskittyy, olkoon se
sitten kuviteltua tai todellista, on ollut sama elähyttävä vaikutus
kaikkina aikoina — ja jo varhain on pyritty myöskin huolittelemaan
kerrottavan muotoa kauniiseen asuun, — jo aikaisin huomataan erotus
huonosti ja hyvin sanotun välillä. Se, joka osaa miellyttävimmin,
sievimmin ja havainnollisimmin kertoa, se saa myöskin runsaimman
kuulijakunnan ja suurimman maineen. Kertominen, kirjaileminen kehittyy
vähitellen taiteeksi, sitä korkeammaksi ja tietoisemmaksi, mitä
ylemmällä kulttuuriasteella esittäjä ja yleisö ovat.
Kaikkien euroopalaisten kansojen kirjallisuuden ensimäiset tuotteet
ovat säilyneet meille runomuodossa , ja ne on useimmiten esitettykin
laulamalla. Ne ovat paraasta päästä eepillisiä, kuten saksalaisten
jylhä Hildebrandslied ja ranskalaisten mahtava Chanson de Roland
(Roland-laulu). Runous näyttää siis olleen taidemuotona aikaisemmin
tunnustettu kuin suorasanainen kertomus; esim. Ranskassa tämä pääsee
pinnalle vasta XlV:llä vuosisadalla, jolloin vanhoja eepoksia alettiin
uudelleen kertoa proosamuodossa.
Varsinkin keskiaika on meistä kuin suuri tarukammio täynnä mitä
ihmeellisimpiä kertomuksia ja tarinoita. Ja etenkin on Ranska se
keskus, mihin nuo kertoelmat lopulta kokoontuvat saavuttaakseen
muodollisen ja sisällyksellisen viimeistelynsä huipun ja levitäkseen
sieltä taas muualle, enimmiten Saksaan ja Italiaan, uusina käännöksinä
ja muodostelmina.
Ranskassa tapaamme ensin nuo komeat, kansalliset eepokset, joiden
etunenässä kohoaa mahtava Roland-laulu, — komeudessa ja jylhyydessä,
rakenteen järkkymättömässä tyyneydessä ja sankarikuvien suurenmoisessa
hahmoittelussa antamatta paljoakaan perää itse Homeroksen lauluille.
Kuulemme kumman tarinan Kaarle Suuren pyhiinvaellusmatkasta (Le pélerinage de Charlemagne) merkillisine urotekoinensa ja
voimanäytteineen, joita koko Konstantinopolikin, ihmeitten kaupunki,
suuresti hämmästeli. Ludvigin kruunaus (Le couronnement de Louis), Cambrain Raoul, Narbonnen Aimeri XII:lta vuosisadalta j.n.e.
kertovat kaikki eläneiden tai kuviteltujen sankarien suurtöistä ja
taisteluista. Läpi kaiken uhkuu sankarillinen henki, loistava kunnian
ja maineen palvelus, jonka rinnalla muu on tyhjää ja turhaa.