Ontrein tarinoita

E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kirj.
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1920.
Ontrei ja hänen hurskaat opetuksensa. Ontrein tarina. Unelma Seesjärven rantanuotiolla. Onto ja Tuonen lintu. Runolaulaja. Solovetsi ja Karjala. Murhisaari.
Lennin maille vierahille, Tulin tuntemattomille, Sinisen salon sisähän.
Hän oli matkalla Karjalan pyhillä mailla omin silmin nähdäkseen sitä, joka oli lapsuudesta saakka hänen mielikuvitustansa kiehtonut. Salon kapeata polkua hän astuu ja kun hän silmää taakseen, siellä perässä pyrkivää toveriaan, kuvastuu kasvoille malttamaton ilme, joka kuitenkin pian vaihtuu hymyksi ja leikiksi; häntä nähtävästi huvittaa toverinsa näkeminen.
Ontrei — hänen satunnainen matkatoverinsa pienestä salokylästä — oli hänen reippautensa suoranainen vastakohta. Toinen jalka oli muodostunut kömpelöksi kämpäjalaksi, jonka hän vaivoin aina sai toisen edelle sijoitetuksi; oikea käsi oli kuivanut koukkuun ja koko ruumis oli käynyt hiukan vinoksi. Tukka oli pellavaista, niskasta tasaiseksi leikattua, leuassa tutisi liuhuparta. Silmät olivat siniset, ja loisti niistä avoimesti lempeys ja hyvyys sekä lapsen mieli. Ja kuitenkin saattoi hänen kasvoilleen joskus välähtää voiman, toiminnan ja tarmon ilme, joka ikäänkuin hetkeksi muutti koko miehen. Vaivaloisesti kävi häneltä kulku ja raskaasti nojasi hän sauvaansa, mutta matkan kuluessa osoitti hän tavatonta sitkeyttä, joka pani terveenkin kovalle koetukselle.
He vaelsivat synkässä erämaassa ja oli heidät yllättänyt sade ja myrsky sekä niiden mukana hämärä, joka kuusikkometsässä tuntui kaamealta. Oli kuin olisivat nuo savenkarvaiset pilvet olleet tuossa puiden latvoissa, joita vihainen tuuli pudisteli. Tieaukon päältä vilahti vielä pilven lomasta iltatähti kuin hukkuvan avunhuuto, kunnes sekin katosi. Arkuus ja vilun tunne, turvattomuuden ja hämärän salaperäinen orpous valtasi mielen, joka halasi pois tästä epäystävällisestä säästä.
— Ylen — alotti Ontrei päästyään odottelevan toverinsa kuuluville — ylen on nyt, veliseni, ilma paha joutuin matkata. Sinähän kyllä nuorilla ja notkeilla jaloillasi menet saman tyynellä kuin tuulellakin, mutta minun vaivaisen on vaikeampi. Mutta saattaapa sinunkin vauhtisi hiljentyä, ennenkuin ollaan perillä…