Suomalaisia sananlaskuja

Selittänyt
Elias Lönnrot
Tuhansille kodeille tuharjärvien maassa N:o 2.
Werner Söderström, Porvoo, 1892.
Alkulause.
Kun vankka isäntä rakentaa perheellensä muhkeata kartanoa, niin siinä,
kirvesmiehen veistäessä seinähirsiä sileiksi, kirpoo työsijalle
melko-määrä lastun järkäleitä, joita sitten kylän lapset poimiskelevat
pieniin kotipirtteihinsä valon ja lämmön avuksi. Kun Lönnrot Suomen
kansalle valmisti suuren elämäntyönsä rakennusta, syntyi siinäkin
joukko sivutuloksia, jotka hyvinkin ansaitsevat erityistä talteenottoa:
niistäkin lähtee valoa ja lämpöä Suomalaisen tajulle ja tunteelle.
Mutta tähän saakka — paha kyllä — ei ole eri kokoelmiksi sommiteltu
niitä yhteenkuuluvia aineksia Lönnrotin käsialaa, jotka siellä
täällä löytyvät hajallaan sanomalehti-, aikakaus- ja muun
tilapääkirjallisuuden unhotetuilla lehdillä. Niinpä ovat vielä
kokoamatta hänen matkamuistelmansakin, jotka meille kuvaavat niin monta
miellyttävää piirrettä rahvaan oloista ja katsantotavoista runolaulun
kotimailla, niin monta huvittavaa yksityisseikkaa Lönnrotin
vaelluselämästä noina sivistyshistoriassamme ikimuistettavina vuosina,
jolloin Kalevalan ainekset kerättiin. Kokoamatta ovat Lönnrotin
kaunokirjalliset tuotteet, joita, virsiä lukuunottamatta, löytyy
muitakin sekä alkuperäisiä että mukaelmia ja käännöksiä. Kokoamatta
ovat hänen kirjevaihtonsa tuotelmat. Kokoamatta vihdoin, mainitsematta
monta muutakin kirjallisen tekemyksen lajia, hänen Mehiläisessä
julkaisemansa sananlaskut.
Kustantaja on senvuoksi arvellut tekevänsä suomalaiselle yleisölle
palveluksen uudestaan julkaistessaan tämän sananlaskukokoelman, joka
tavataan mainitun kuukauslehden ensimmäisessä ja toisessa vuosikerrassa
(vv. 1836-37). Sen se ansainneekin. Se näet sisältää sen määrän Suomen
kansan sananlaskuja — vieläpä hyvin valikoidunkin — mikä jokaisen
Suomalaisen vähintänsäkin tarvitsee tuntea Suomalaisesta käydäkseen;
siihen myöskin liittyy runsas joukko Lönnrotin sepitsemiä selityksiä,
yksi tahi useampia joka sananlaskua kohden, selityksiä, joiden arvo ei
ole aivan vähäksi katsottava. Ne ne juuri valaisevan sisällyksensä ja
tuoreen, kansanomaisen esitystapansa vuoksi tälle pienelle kokoelmalle
antavatkin varsinaisen merkityksensä. Kansallisen sivistyksen
karttuessa yhä laajaperäisemmäksi, yhä moninaisempia aineksia itseensä
sulatellessa on tarjona se vaara, että uudet sukupolvet vähitellen
vierautuvat vanhan kansan katsantotavoista ja siten myöskin kadottavat
sen mielipohjan, johon sanalaskurunoutemme perustuu. Mitä
säätyläisluokkaan tulee, ei ole enää puhetta vaarasta, sillä itse
vahinkokin jo on tapahtunut, ainakin niissä tähän luokkaan
lukeutuvissa, jotka lapsipolvessaan eivät ole suomalaisuuttaan imeneet
suomalaisuuden oikeista äidinrinnoista suomalaisen rahvaan
kotikeskuudessa. Jo puoli vuosisataa taaksepäin Lönnrot pilapuheiseen
tapaansa huomauttaa mainitsemaamme epäkohtaa: mitenkä kansanhengen älyn
tuotteet sivistyksen tasoittavasta vaikutuksesta syrjäytymistään
syrjäytyvät ja ainoastaan sivistymättömien keskuudessa kenenkään
kadehtimatta jonkunlaista arvoa säilyttävät. Hän lausuu muutamakseen: