Barbro Bertingin tyttövuodet

Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kirj.
Elisabeth Kuylenstierna-Wenster
Suomentanut
Rob. A. Seppänen
Tyttäreni kirjasto 3.
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1919.
Lienee aivan luonnollista, että pieni, yksinäinen tyttölapsi, joka viettää aikaansa korkeilla tuntureilla ja tuntee itsensä siellä vieraaksi, hankkii itselleen päiväkirjan rupatellakseen sen parissa, mutta tuskinpa sellainen kirja huvittanee ketään muuta kuin tyttölapsen omaa äitiä.
Barbro Bertingin päiväkirjaa, jota oli verraten säännöllisesti pidetty niinä kahtena vuonna, mitkä hän oli viettänyt tunturiseudulla, ei kuitenkaan voinut antaa äidin käsiin. Aikoja sitten olivat näet Bertingin neljä tyttöä kadottaneet kauniin, iloisen äitinsä, ja tukkukauppias Berting oli tosin hyvä isä, mutta ei ollenkaan käsittänyt harhailevia tyttömäisiä ajatuksia ja mielialoja.
Kun hänen Barbronsa keskenkasvuisena äkkiä muuttui sairaalloiseksi ja hermostuneeksi ja häiritsi varakasta, vanhaa kauppahuonetta oikukkailla mielijohteillaan, itkunpuuskillaan tai hillittömillä ilonilmauksillaan, päätti isä aivan tyynesti, että tytön oli saatava järkiperäistä hoitoa tullakseen oikeaksi ihmiseksi . Kotilääkäri ja hän tulivat sellaiseen johtopäätökseen, ettei Barbro siedä koulutyötä eikä luultavasti myöskään kotikaupungin kosteaa, sumuista ilmaa. Hänet oli lähetettävä tunturiseudulle. Tukkukauppias sai hänet sijoitetuksi erääseen pappilaan lähelle Norjan rajaa hyvin sivistyneeseen papinperheeseen. Rouvan sisar, keski-ikäinen filosofian kandidaatti, oleskeli myös tässä hiljaisessa kodissa. Hänen ja papin oli määrä opettaa Barbrolle kouluaineita, ja rouva otti — liian harkitsemattomasti kyllä — neuvoakseen nuorelle tytölle talousaskareita. Jos hän olisi paremmin tuntenut ruskeakiharaisen pikkuvieraansa, niin hän olisi oivaltanut, ettei hänen kärsivällisyytensä riitä likikään perehdyttämään Barbroa käytännöllisiin toimiin, niin säveän hyväntahtoinen ja lauhkealuontoinen kuin hän olikin.