Elämän keväässä: Tyttökirja Barbro Bertingistä ja hänen tovereistaan

E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
Tyttökirja Barbro Bertingistä ja hänen tovereistaan
Kirj.
Suomentanut
Rob. A. Seppänen
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1920.
I. Eva-täti. II. Ensimmäinen päivä. III. Päivänpilkkeet. IV. Eräs käynti ja sen seuraukset. V. Heleänvärinen leninki. VI. Lucia-juhla. VII. Odottamaton kohtaus. VIII. Rekiretki. IX. Eräs uusi tuttavuus. X. Tullos, veikkonen! Yhtyös liittohon!
Eva-täti.
Joskus tapahtuu, että maailmannaiset keskittävät parhaimmat voimansa ja toimintahalunsa, joka ennen on harhaillut minkä missäkin, siihen ajankohtaan, jolloin he muuten unohtuisivat kuten muutkin kuihtuneet kukat. Tällainen henkilö oli hyvin komea, paljon lukenut ja matkustellut sekä koti- ja ulkomailla ihailun esineenä ollut leskivapaaherratar Löwesköld.
Maailmansota oli pakottanut hänet jäämään Ruotsiin koko vuodeksi, mutta tästäpä pakosta tulikin se gordilainen solmu, jonka hänen valveutunut tarmonsa äkillisen voimakkaasti katkaisi. Hän omisti yhden niitä vanhoja, kauniita huviloita, joista osa Östermalmin kaupunginosaa aikoinaan oli tunnettu yhtenä Tukholman viehättävimpiä paikkoja. Hienon, valkean talon ympärillä levisi hyvin hoidettu puutarha, missä puut herättivät kunnioitusta vanhuudellaan ja muhkeudellaan ja missä kukat viihtyivät niin hyvin, että ne puhkesivat näkyviin lumesta jo maaliskuussa ja pysyivät useimmiten elossa marraskuuhun, vieläpä toisinaan jouluunkin saakka.
Vapaaherratar oli liikkunut viidenteenkymmenenteen ikävuoteensa asti korkeissa, komeissa huoneissa (puoli vuotta avioliitossa oltuaan hän oli täällä joutunut leskeksi) eikä ollut kertaakaan tullut ajatelleeksi, että niitä saattoi käyttää muuhunkin kuin loistaviin juhliin. Hän oli aina ottanut vastaan ulkomaisia ystäviään rakkaina vierainaan ja seurustellut mannermaan eurooppalaisten kanssa niinäkin lyhyinä aikoina, jolloin hän oli kotimaassa.
Sodan puhkeamisesta saakka oli hänen luonaan ollut eräs kasvatuslaitoksen johtajatar Dresdenistä ja kaksi ranskatarta, toinen taidemaalari, toinen pianotaiteilija, ja nämä kolme muukalaista olivat ensimmäiset, jotka saivat kuulla vapaaherrattaren ajatusjuoksun päätöksen.