Valkolilja

E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Suomentanut M. S.
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1919.
Punertavat pilvet ajelivat toisiaan puiden latvojen yläpuolella, ja tulipunaisena hehkui läntinen taivas laskevan auringon ympärillä, ennustaen myrskyä huomiseksikin.
Metsä humisi, ja korkeat hongat huojuivat, mutta ne seisoivat niin tiheässä molemmin puolin tietä, että ne antoivat suojaa kaikille, jotka siinä kulkivat.
Keveät, nopsajalkaisen hevosen vetämät rattaat vierivät ketterästi tietä myöten. Rattailla istui Västanforsin kirkkoherra, Edgar Sander, niin leveäharteisena ja suurena että tuskinpa kukaan hänen hoikkaa Brita-tytärtään tukevampi olisi mahtunut hänen rinnalleen. Mutta tälle siinä oli tilaa ja hän nautti matkasta. Hän ajoi aina mielellään Mustalla Nuolella, etenkin isän ollessa ohjissa, sillä hän antoi tuon aran eläimen porhaltaa melkein valtoinaan, mutta ei koskaan niin, ettei olisi kyennyt sitä hallitsemaan. Musta Nuoli oli tavallista arempi tällä matkalla, sillä metsä oli täynnä myrskyillan ihmeellisiä ääniä.
Isä ja tytär tulivat Bergshamran tehtaalta, missä Västankoski pauhasi hurjana ja valkovaahdossa. Siellä oli ollut ompeluseura, ja Brita oli ollut siellä isän mukana äidin sijasta, joka oli vilustunut. Brita ei pitänyt hiljalleen istumisesta ompeluseuroissa ja tunsi senvuoksi itsensä nyt yhtä vapautuneeksi kuin Musta Nuoli, joka ei milloinkaan viihtynyt olemaan vieraassa tallissa.
Pian kimalteli Lågarnin vesi edestäpäin puiden takaa, myrsky myllersi sen valkovaahtoiseksi ja ilta-aurinko heitti sen kuohuvaan pintaan väriloistettaan. Juuri siinä, missä koski laskee Lågarnin järveen ja missä maantiesilta menee joen yli, on Fors, tohtorin talo.
Sander pidätti hevosta, joka pysähtyi vastahakoisesti tehden turhia yrityksiä lähteäkseen taasen juoksuun.
— Juokse sisään, Brita, ja katso onko setä Bentick kotona ja pyydä häneltä jotain tippoja äidin yskään. Se oli paha viime yönä.