Valkoliljan tytär

Kirj.
Suomentanut
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1919.
I. Harjulla. II. Tunturimaailmassa. III. Haaveilua. IV. Hankkauksia. V. Kohtaaminen. VI. Vaakalaudalla. VII. Hyväksytty.
Harjun toisen kerroksen suuressa vierashuoneessa istui dosentti Sverker Randal avoimen akkunan ääressä olevassa lepotuolissa. Keveä, vanulla sisustettu silkkinen yönuttu oli auki raskaasti työskentelevän rinnan kohdalta, ja pehmeän, alaskäännetyn kauluksen alla oleva silkkinen kaulaliina oli höllässä solmussa ja liukunut syrjään.
Varhaisen kevätaamun sarastus lankesi kalpeille älykkäille kasvoille ja sai nuo väsyneet silmät sulkeutumaan.
Hengenahdistus oli ollut vaikeaa koko yön, mutta nyt aamupuolella raskas hengitys helpotti ja yskä asettui. Helpotus tuntui kuvaamattoman hyvältä, sairas istui liikkumatta, nojaten pieluksiin, pelokkaana häiritsemään tätä tavattoman tervetullutta lepoa.
Huoneen ilma oli täynnä tupakansavua, sillä tupakoiminen oli ainoa keino, joka tuotti lievitystä ahdistuskohtauksissa. Mutta nyt piippu oli saanut sammua ja liukua kädestä ja oli huomaamatonna lattialla.
Sairaan takana olevan oven avasi hiljaa ja sulki yhtä hiljaa mies, joka oli tullut sisään ja astui nyt niin hiljaisin askelin kuin mahdollista akkunan luo, missä lepotuoli oli.
Randal kuuli hänen tulonsa, mutta viivytteli raskaiden silmäluomien avaamista, kunnes hänen isäntänsä oli ehtinyt perille ja seisoi hänen puoleensa kumartuneena tuntien terveen ja voimakkaan miehen sääliä sairasta kohtaan.
Kasvot, joihin Randalin väsynyt katse suuntausi, olivat päivettyneet, tyynet ja voimakkaat.
— Sinulla on ollut vaikea yö taasen, näemmä, sanoi Erik Sander, Harjun patruuna.