Saarelaiskuvia I

Kirj.
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1921.
1. Rienaaja ikkunan alla. 2. Älä ole vihainen, rakkaani. 3. Kypsä rokka. 4. Admiralin tuho. 5. Pelastus. 6. Pelto-Kallun osa. 7. Kaksi tullitarkastusta. 8. Laivarikko. 9. Ulkosaarelaisemäntä mantereen vaaroissa. 10. Iltayön seikkailu. 11. Uusi muistutus. . 12. Unilaiva.
Kalastajakylän vanhin osa on satamasta nousevan etelään viettävän mäen
rinteellä. Taustana on synkkä metsä ja sen takaa kohoavat korkeat
vuoret, joiden korkeimmalla kukkulalla näkyy valkeaksi kalkittu
loistotorni ja loistonhoitajien asunnot, muistuttaen ryhmä kaukaa
katsoen vanhaa ritarilinnaa.
Myöhemmin on kylä kasvanut sekä metsään päin että pitkin rantaa.
Viimemainitulla suunnalla ovat reunimmaiset talot jo rantahiekalla ja
niistäkin viimeisenä hautuumaalle päin on Aapelin talo. Se on niin
lähellä rantaa, että meri korkeimmillaan tapaa miltei sen seinään asti.
Piha on maan puolella rakennusta ja sinne on puhtaimpaan karkeaan
rantahiekkaan saatu suurella vaivalla syntymään perunamaa, joka ei ole
sen isompi kuin suuren tuvan permanto.
Tähän perunamaahan kylvi Aapeli sinä keväänä, josta on kysymys, hyvin
valikoituja ja idätettyjä perunoita.
Aapeli vaimonsa kanssa toimitti tuon juhlallisen kylvön eräänä iltana
toukokuun puolivälissä.
Aapeli oli laivuri, joka omalla aluksellaan kuljetti perunoita Virosta
Suomeen. Nyt hän purjehti tyhjänä Suomesta Viroon ja poikkesi tällä
matkalla kotiinsa ja toimitti siellä maanviljelijän töitä.
Oli kova itämyrsky. Joukko variksia, noita puolittain merilinnuiksi
muuttuneita saarelaisvariksia, tepasteli vastarannalla Aapelin talon
kohdalla. Laineet hyökkäsivät kohinalla loivaa hiekkarantaa pari
kolme syltä maalle päin ja luisuivat heti jälleen takaisin. Varikset
tepastelivat aivan veden rajassa tavoitellen nokkaansa pieniä
simpukoita tai paaroja. Kun laine tuli maalle päin, juoksivat ne
pakoon tai hyppäsivät ilmaan. Toisinaan sattui, että varis oli juuri
nokkaisemassa saalistaan suuhunsa, kun uusi laine tuli ja varis oli
joutua kuohuihin, mutta ennätti sentään levittää siipensä ja ponnahtaa
ylös vedestä, joka vielä ihan viimeisellä hetkellä yritti heittää
sen nurin niskoin. Osa variksia leijaili kajaiden kanssa kauempana
laineiden yläpuolella. Varisten meriasiohin tottumattomat silmät eivät
eroittaneet kalaa, joka ui vaikka ihan lähellä veden pintaa. Mutta
ne olivat sen sijaan viisaita ja leijailivat kukin jahtihaukakseen
valikoimansa kajaan pyrstön takana ja kun kajas löysi kalan ja
laskeutui alas kaapatakseen sen suuhunsa, ennätti varis ennen kajasta
ja sieppasi saaliin omaan suuhunsa. Kävi kova laine. Kajas laskeutui
lähelle veden pintaa, räpytteli siinä siipiään ja koetti lyhyttä
kaulaansa ja vielä lyhyempää nokkaansa kurkoitella alaspäin saadakseen
löytämänsä kalan tyhjään vatsaansa. Laineiden vuoksi oli tuo homma ylen
hankalaa. Jokaisen uuden kaatuvan laineen kohdalla oli kohottauduttava
hiukan ylemmäksi ja seuraavalla väliajalla taas koetettava saada
kala kiinni. Sillä välin otti varis ankaran vauhdin ja loivassa
syöksylennossa kiiti kajaan alitse alas, hipaisten vettä vatsallaan ja
survaisten suuren ja pitkän ja auki levitetyn nokkansa juuri oikealla
silmänräpäyksellä kalaan, joka jäi poikittain variksen leukojen väliin.
Silloin varis jo lensi korkealla ja suuntasi lähimpään puuhun, jonka
latvassa alkoi syödä kunnialla ansaitsemaansa saalistaan. Kajas,
kuultuaan variksen siipien ruman viuhinan takanaan, oli pelästynyt
sitä pahemmin kuin lainetta ja äkkiä kohottautunut pakoon, ylemmä,
juuri variksen lentäessä sen alta ja siepatessa sen löytämän kalan.
Päästäen surkean valitushuudon kaija kaija kaija se leijaili ylhäällä
tähystellen, mistä löytäisi uuden kalan. Pilkallisesti nauroivat
lokit, jotka olivat paljon taitavampia merimiehiä ja ottivat kalan
aallokosta miltei yhtä hyvin kuin tyynestäkin ja harvoin antautuivat
kavaloiden, harmaatakkisten maamiesten, varisten narrattaviksi. Kii
lok lok lok lok, kii lok lok lok lok… huusivat ne kajaalle, joka
siitä vielä enemmän harmistui. Tehtyään pyörähdyksen ilmassa havaitsi
se, että varis oli jälleen saapunut. Kajas tiesi nyt, että on turhaa
etsiä kaloja niin kauan, kuin varis on saapuvilla. Se laskeutuikin
rauhallisesti alas ja jäi veteen istumaan ja lepäämään, antaen
laineiden kiikutella ja heitellä itseään. Liikutellen räpylöitään esti
se itseään ajelehtimasta tuulen mukana. Huomattuaan hetken perästä,
että varis oli lentänyt toisille markkinoille, levitti se siipensä ja
kohottautui erään heittävän laineen harjalta lentoon ja alkoi taas
etsiä kaloja.