Kansan mies

Kertomus
Kirj.
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1906.
Syyllinen sekä syytön. Kirkossa. Latu. Opettaja oppilaana. Nuori dominikaani. Lupaus. Kolme kirjettä. Voittoja. Enemmän rakkautta. Pikku Elinan tähti. Ristiinnaulitun kuva. Kunniavieraana. Kansan mies. Jalon elämän syntysanat.
Satoi rankasti ja herkeämättä, satoi vallan vimmatusti. Pitkän yön vaiheilla ja aamupuolla oli väliin lepuutellut, mutta hämärän vitkalleen vaietessa päiväksi yltyi vedentulo vuolaammaksi ja raivommaksi. Suuret, raskaat pisarat syöksyivät kohisten pohjatuulen painamina alas tuhanharmaalta taivaalta.
Kesken kiihtyneintä sadetta juosta hilkkasi Kaislan riihiväki ruualle. Nuori renki, kankearaajainen Martti, teki tanhualla roiman pylläkän, josta sekä sateen silmittömästä ropinasta yleni vain riihiväen rattoisa mieliala. Semmoinen läiskäys joutikin arkanahkaiselle. Kuka käski niskaansa koristamaan riihiriekaleilla? Olisi ottanut pilven viljan vapaasti vastaan, olisi nähnyt hoitaa sorkkansa. Taisi läiskäyksessä unhottua oman kullan nimi ja vaihtua seitsemän sepän kummin kaimaan.
Naurettiin Martin laskuun vielä syödessäkin.
Riihiväen noustessa ruualta ja hankkiutuessa jälleen työhön, kuului tanhualla rattaiden kolina ja Tarkan hurja haukunta. Haukunta kuitenkin lauhtui ja herkesi tuokiossa, sitte avautui tuvan ovi ja sisään työntyi Kaislan poika Jonni.
— Soo nyt, olehan nyt, puheli hän koiralle, joka iloissaan vinkui ja ponnahteli hänen rinnoilleen. Tarkka, soo nyt.
Riihiväki poistui työhönsä kummastellen ja keskenään hiljaa supattaen, mutta Jonnin siskot Inni ja Anni jättäysivät tahallaan jälkeen ja silmittelivät veljeään niinkuin mitäkin haudantakaista olentoa.
— Hyvää päivää, äiti, hyvää päivää, Inni ja Anni.
Jonni, joka koetti tekeytyä keveämielisen ja iloisen näköiseksi, oli saanut riisutuksi likomärät päällysvaatteet yltään. Kun äiti ja siskot yhä vaikenivat, jatkoi hän aivan välinpitämättömin äänin: