Köyhiä ja rikkaita

E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Emil Lassinen
Otava, Helsinki, 1890.
Jukan äiti oli kovasti sairaana; hän ei enää kyennyt kättään nostamaan eikä huuliaan kastamaan. Tuoni oli jo painanut voittonsa leimat kasvoille; ne olivat kalman valkoiset, silmät olivat kuopassa, ja katse tuikea, terävä.
Moneen viikkoon ei ollut yhtenäkään yönä pieni läkkilamppu sammunut huoneessa. Öisin oli sairas rauhattomampi ja hänen tuskansa suurimmat, poltti suuta ja ahdisti henkeä; öisin pyrkivät ajatuksetkin menemään sekaisin ja puheet ristiin.
Isä kävi talon töissä, iltasilla vasta tuli kotiin ja valvoi yöt Anni-muorin kanssa. Nukahdettuaan hetken tai ei sitäkään, lähti taas aikaisin aamulla työhön. Talo, jossa kävi työssä, ja jonka maalla asuivat, oli suuri ja rikas Herttalan talo.
Anni oli vanha ja varaton vaimo; hän eli kehruusta ja Jumalan armosta. Oma mökki hänellä toki oli ylhäällä Toramäellä. Jukan kodista, joka oli alempana maantien lähellä, oli sinne suoraa tietä noin kolme katajaisen jousen kantamaa. Mutta kun polku, joka sinne ylös vei, ei kulkenutkaan suoraan, vaan kierti tuulimyllyn kautta, myllyn ja navetan välitse, piteni se runsaasti toiset kolme jousen kantamaa. Tuulimylly ja kaikki muut huoneet sen lähellä olivat Karun omia, kuin sitä vastoin koko mäki ja kaikki pellot maantien toisella puolella olivat Herttalan maata. Peltojensa keskellä sijaitsi uhkea talo, inhimillisen suuruuden esikuvana Toramäen asukkaille.
Päivillä oli Jukan kanssa sairasta hoitamassa Kaisa. Tyttö oli orpo ja Annin kasvatti; hänen syntymisensä oli maksanut äidille hengen ja isälle maallisen onnen. Vaikka ei Annilla sanottavasti ollut muuta omaisuutta kuin katto päänsä päällä ja kaksi tyhjää kättä, otti hän kasvattaakseen lapsen, kuten oli valan sanoilla äidille luvannut. Annin tuvassa Kaisan äiti kuolikin; isä lähti heti sen jälkeen maailmalle kuulumattomiin. Ahnaat ja kovasydämiset vanhemmat eivät ikävöineet häntä, vaan jakoivat hiellä ja työllä kootut tavaransa nuoremmille lapsilleen; ne pitivät aineellisia etuja naimisiin mennessään paremmin silmällä kuin vanhin veli, joka olisi tuonut köyhän käsityöläisen tyttären emännäksi taloon. Juttu oli jo noin kahdeksan vuoden vanha ja kotoisin vieraasta kylästä. Sen tuoreena ollessa puhuttiin siitä paljokin pitäjässä, mutta vähä vähältä se sammui. Elämä ja uudet tapahtumat sen työnsivät unholaan ja nyt ei siitä enää kuultu sanaa sanottavan. Kerran toki tuli huhu kertomaan, että maailmankulkijamies löysi tapaturmaisen haudan meren aalloissa. Anni ei enää muista kertoa miten hän jaksoi elää ensimmäiset vuodet pienen lapsen kanssa. Kärsimyksistä ja kovista päivistä ei jäänyt muuta muistoon kuin ne illat, jolloin pani syömättä maata, säästäen pienokaiselle maidon ja leivän. Haihtumattomaksi jäi sitä vastoin mieleen miten kyläläiset rupesivat säälimään häntä ja orpoa. Köyhin emäntä teki alun. Hän toi Annille kehruuta ja kankaankutomista; niistä sitten maksoi kaksinkertaisen palkan. Hyvä esimerkki vaikutti koko kylän emäntiin. Annille ruvettiin tuomaan työtä vähä joka talosta ja palkkaa maksettiin aina hieman vauraammin kuin työ kannatti. Siten köyhyys ja puute loppuivat. Monta vuotta oli Anni jo pitänyt itseänsä ja tyttöänsä maailman onnellisimpina, heillä kun oli leipää tarpeeksi, lämmin tupa ja tyytyväinen mieli.