Morsian

Kirj.
Emilie Flygare-Carlén
Antti Rytkönen
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1916.
Ruukinpatruuna Kemner oli perinyt ruukin tiloineen isältänsä, jolle omaisuus oli siirtynyt esi-isiltä. Niin pitkälle kuin muistettiin ja kuultiin puhuttavan olivat Kemnerit aina saaneet sen tunnustuksen, että he eivät toimineet uutterasti ainoastaan omaksi hyödykseen, vaan myöskin paikkakuntansa hyväksi.
He olivat, isästä poikaan, olleet hyviä ihmisiä, hyviä maanviljelijöitä, hyviä isäntiä ja myöskin, kuten sanottiin, hyviä taloudenpitäjiä. Heitä oli sitäpaitsi alettu pitää erittäin ymmärtäväisinä ihmisinä, joilla ei ollut koskaan mitään sellaisia aatteita, mitä jokainen ei ymmärtäisi, ja jotka harvoin ajattelivat syvälti muita asioita kuin heidän omaansa, pitäjän, paikkakunnan tahi läänin taloutta. Tosin he politikoivat rahtusen, mutta itse asiassa se oli ainoastaan viatonta ajankulua totilasin ja tammipelin ääressä. Ja kun oli kirjoitettava nimi ensimäiseksi johonkin avustuslistaan, jolla kerättiin varoja hyväntekeväiseen tarkoitukseen, kuten koulutalon rakentamiseen tai uuteen tientekoon, silloin piirrettiin sukunimi Kemner korkealla ja leveällä käsialalla, jotta pitäjä, paikkakunta ja maa saivat tietää, että Kemnerit eivät koskaan vetäytyneet syrjään, milloin asianharrastus ja anteliaisuus oli kysymyksessä.
Mennessään naimisiin oli nykyisellä ruukinpatruunalla, Johannes Kemnerillä, se toivomus, että hänen jälkeläisensä olisivat joka suhteessa hänen ja esi-isiensä kaltaisia. Mutta ensiksikin hänellä oli se kova onni, että hän menetti molemmat vanhimmat poikansa, joilla näytti olevan paljon hyviä taipumuksia ja joista kaikin puolin näytti tulevan oikeita isänsä poikia ; ja toisekseen hänelle tapahtui se merkillinen kiusa, että kolmas eli Karl August, joka pian jäi ainoaksi lapseksi, ainoaksi perilliseksi, mahdollisimman suuressa määrin erosi siitä luonteesta, luonnonlaadusta ja niistä aatteista, jotka Kemnereille siihen asti olivat olleet ominaisia. Jo lapsena poika osoitti itsepäisyyttä, joka nosti isän sotajalalle häntä vastaan ja jonka parantamiseksi hän vuorotellen käytti patukkaa, nälkää ja pimeätä arestia, nimittäin kellarinporstuassa.