Salakuljettajan tytär / eli Mitä aallot kertoivat

eli Mitä aallot kertoivat
Kirj.
Emily Nonnen
Suomennos Johan Bärlund
Raumalla,
Rauman Kirjapaino-Osakeyhtiön kirjapainossa,
1890.
I. Kalastajan tyttö Svartviikissä. II. Kylässä. III. Salakuljetus. IY. Urhea päätös. V. Maantiellä. VI. Pieni kukkaistyttö. VII. Niilo. VIII. Titania. IX. Elsan ensimäinen esiintyminen. X. Yliskamarissa. XI. Lääkäri ja hänen sisarensa. XII. Vankilassa. XIII. Ekepyy. XIV. Muuan käynti sairaan luona. XV. Tunnustus. XVI. Mitä Elsa arveli. XVII. Venetsiassa. XVIII. Matkustus. XIX. Spezzian lahdelma. XX. Florensissa. XXI. Ikuinen kaupunki. XXII. Jälleennäkeminen. XXIII. Vieraissa käynti. XXIV. Lopputapauksia.
Kalastajan tyttö Svartviikissä.
Oli kaunis aamu. Keveä sumu levisi ikäänkuin vaippa taivaalla,
lieventäen auringon säteitä; taivaan rannalla lepäsi meri kirkkaana
kuin peili; mutta rannalla kuului kumisevaa suhisemista, jossa aallot
uneliaasti loiskuivat kallioita vasten; etäinen saaristo loisti kuin
hopea, kun joku himmeä auringon säde silloin tällöin lankesi sen
rinteille; taivas, meri ja maa, kaikki vivahti yhtä hopeanharmaalta,
jolla on niin hyvä ja mieltä rauhoittava vaikutus.
Jyrkkää kalliopolkua, joka vei rannalta ylöspäin, tuli kaksi
talonpoikaisnaista käyden; vanhempi heistä kantoi suurta koria, täynnä
hauroja.
Tuo kori on ylen raskas teille, äiti Maija , sanoi nuorempi; tulkaa,
minä tulen auttamaan teitä sitä kantamassa; täällä on niin liukasta
kivillä sateen jälkeen. Mutta mitä se on, jota te katselette? ei
todellakaan ole niinkään huokea kulkea täällä, jollei tarkoin varo
itseään; jalka luiskahtaa huokeasti, ja jos kerran putoo alas näiltä
jyrkiltä kallioilta, niin ei konsanaan pääse ylös, se on varma, se.
Niin, katsoppas Anna Leena, minä kurkistan juuri kalastajan tyttöä
tuolla kaukana; Musta Jussin lasta, kuten tiedät. Sangen harvoin käyn
tätä tietä; vaan ani harvoin, silloin kun tahdon tuoda erästä toista
laatua hauraa, jota ainoastaan löytyy perukassa tuolla alhaalla, ja
jota ukollani on tapana viedä mukanansa Almsjön vapaaherrattarelle,
käydessään kaupungissa; sillä hän on kivulloinen, ja lääkäri on
sanonut, että hänen on lepääminen hauralla. Kaikkia merkillisiä
ihmiset nyt löytävät tähän aikaan! Mutta mitähän se olikaan, jota,
minun piti sanoa? Niin, silloin näen aina kalastajan tytön istuvan
samassa paikassa kalliolla ja kurkistelevan merelle päin, ikäänkuin
näkisi hän kummituksia; se on kaunis tyttö, sitä ei voi kieltää,
katso miten tukkansa lentää tuulessa, kun vähäkin puhaltaa; se hohtaa
kuin kulta, ja nuo suuret mustat silmät sitten; luulen että lapsi on
lumottu, hän ei koskaan liikahda, istuessaan tuolla kivellä; jonakuna
kauniina päivänä voi tapahtua että vesi viruttaa hänet pois, ja kuka
tietää vaikkapa hän taas nousee ylös vedenpeikkona; tuollaista sattuu
toisinaan, olen kuullut , kuiskasi eukko sala-kähmää.