Moskovasta Waterloohon: Romaani Napoleonin ajoilta

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Romaani Napoleonin ajoilta
Kirj.
Suomensi Emmi Voionmaa
WSOY, Porvoo, 1908.
Ne, jotka eivät ole nähneet keisari Napoleonia kunniansa kukkuloilla vuosina 1810, 1811 ja 1812, eivät koskaan voi saada käsitystä siitä, mihin vallan ja mahtavuuden huippuun ihminen saattaa kohota.
Kun hän kulki Champagnen, Lothringin tai Elsassin maakuntain läpi, heittivät ihmiset kaikki työnsä keskellä vehnän- ja viininkorjuuta ja riensivät häntä katsomaan; ihmiset tulivat peninkulmain päästä, naiset, lapset ja vanhukset juoksivat kilvan hänen tielleen kädet pystyssä ja huusivat: Eläköön keisari! Eläköön keisari! Olisipa melkein luullut, että hän oli itse Jumala, joka piti maailmaa pystyssä, ja että kaikki menisi mullin mallin, jos hän onnettomuudeksi sattuisi kuolemaan. Muutamia vanhoja tasavaltalaisia, jotka ravistelivat päätään ja jotka, kun viini oli kirvoittanut heidän kielensä kannan, uskalsivat sanoa, että keisarikin saattaa kukistua, pidettiin hulluina. Sitä katsottiin aivan mahdottomaksi, eikä kukaan viitsinyt sellaista mahdollisuutta edes ajatellakaan.
Vuonna 1804 olin tullut oppiin vanhan kellosepän Melkior Guldenin luo Pfalzburgin kaupungissa. Kun näytin heiveröiseltä ja hiukan onnuin, oli äitini tahtonut panna minut vähemmin rasittavaan ammattiin kuin niihin, jotka kotikylässämme olivat tavallisia, sillä Dagsbergissa on vain kirvesmiehiä, miilumiehiä ja ajureita. Herra Gulden piti minusta. Asuimme suuressa kulmatalossa, toisessa kerroksessa, vastapäätä Punaista härkää , lähellä Ranskan porttia.
Siellä totisesti sai nähdä kyllikseen prinssejä, lähettiläitä ja kenraaleja, joita yhtenään tuli kaupunkiin, mikä ratsain, mikä avonaisissa, mikä katetuissa vaunuissa ja kultapäärmeisissä hännystakeissa, töyhdöissä, turkeissa ja kaiken maailman maitten ritaritähdissä. Ja valtamaantiellä vilisi kuriireja, sanansaattajia, ruuti-, luoti-, kanuuna- ja lavettikuormastoja, ratsu- ja jalkaväkeä. Sitä aikaa! Sitä pauhaavaa elämää!