Taavetti Livingstone, hänen elämänsä ja toimensa - F. H. B. Lagus

Taavetti Livingstone, hänen elämänsä ja toimensa

Taavetti Livingstone.
Erinomaisella mielihyvällä katselee ihmis-ystävä sellaisia henkilöitä, jotka vaatimatta minkäänlaatuista omaa hyötyä työskentelevät ihmiskunnan yhteiseksi eduksi ja varsinkin sellaisten kanssa-ihmisten, joille onni ei ole suonut samoja etuja kuin rikkaille ja sivistyneille. Kun tämänkaltainen työ sitäpaitse tehdään suurimmalla uutteruudella, ja kun se on saanut alkunsa siitä osanottavaisuudesta, jonka Luoja muutamille on antanut runsaammassa määrässä kuin toisille, niin on se sitä kauniimpi, kuta harvinaisemmin sitä ylimalkaan nähdään. Sillä ihmisluonnossa on jo alkuaan taipumus itsekkäisyyteen, ja paljo useammin nähdään yksityisten sortavan toisten oikeutta oman etunsa suurentamiseksi, kuin auttavan lähimmäistään, kärsien itse vahinkoa ja siitä huolimatta kuitenkin uhraavan työnsä toisten hyväksi. Että kuitenkin sellaisia ihmisiä on, jotka viimeksi mainitulla tavalla tekevät, siihen on etupäässä syynä hengen sivistys ja nöyryys. Se mies, josta tässä on aikomuksemme puhua, on koko elämässään osoittanut olevansa juuri sellainen, että hänestä voi sanoa kaikki nämä ylistykset vähintäkään liioittelematta.
Taavetti Livingstone oli syntynyt vuonna 1815 vähäisellä Ulva-nimisellä saarella, joka kuuluu Hebridien saaristoon Skottlannin luoteisella kulmalla. Hänen iso-isänsä oli köyhä mies, joka oli vuokrannut tämän pienen saaren asumasijaksensa. Köyhyydestä huolimatta oli sekä hän että hänen esi-isänsä pysyneet aina kelpo miehinä. Joku noista kovassa työssä karaistuista miehistä oli koko kotoseudullansa tunnettu tavallista suuremmasta ymmärryksestään ja älykkäisyydestään ja hänen kerrotaan kuolinvuoteellansa kutsuneen kaikki lapsensa ympärillensä ja sanoneen heille: Minä olen kaiken ikäni tarkoin kuulustellut kaikki tarinat, jotka olen saanut kuulla suvustamme, enkä ole esi-isistämme kuullut ainoatakaan sanottavan epärehelliseksi mieheksi. Jos siis joku teistä tahi lapsistanne rupeaisi epärehelliseksi, niin se ei ole mikään sukuvirhe. Minä jätän teille tämän muistutuksen: olkaa rehelliset! Tämä varoitus annettiin sellaisella ajalla, jolloin, kuten Englannin mainio historioitsija Macaulay kertoo, ylämaan asukkaat olivat melkein yhtäläiset kuin Kafferit Kap-maassa; jokainen, joka oli varastanut karjaa, taisi päästä rangaistuksesta vapaaksi, kun vaan antoi osan saaliista heimokuntansa päällikölle.

F. H. B. Lagus
Содержание

О книге

Язык

Финский

Год издания

2009-02-04

Темы

Livingstone, David, 1813-1873

Reload 🗙