Elämä ja aurinko

Produced by Juha Kiuru
Kirj.
F. E. Sillanpää
Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1916.
Malkamäen vanha emäntä eli muori. Elias , hänen poikansa. Herttua , Eliaksen toveri ja ystävä. Rikas-mies , Eliaksen toveri. Malkamäen nykyinen isäntä ja emäntä. Olga , heidän tyttärensä. Brunius . Korkeen töllin isäntä Ville ja hänen vaimonsa Eliina . Väinö, Lyyli, Martta ja Saima , heidän lapsiaan. Taave , renkipoika Malkamäessä. Tuomari. Harjunpään Anna , Lyylin tuttava tyttö. Annan äiti. Vanha akka myttyineen. Runoilija. Hääväki ja tanssiväkeä. Miehiä ja poikia, naisia ja tyttöjä.
Tapahtuu aamuin, päivin, illoin ja öin yhden kesän kuluessa sen harjun näköpiirissä, joka ulottuu Malkamäen vaiheilta ohi Korkeen töllin, pohjoisesta etelään. Aika määräämätön.
Kotiutunut
Poika tulee kotipaikalleen juuri sinä aikana, jolloin laakson rinteelle on ehtinyt aivan nuori suvi. Suvea on ikäänkuin siroteltu kaikkialle, sitä on puissa, on maassa, on taivaan laessa. Poika näkee kaukaa tieltä, että porstuanoven puolisko on auki, ja se seikka määrää koko harmaan rakennuksen sävyn, eikä hän enää lähestyessään sitä katselekaan. Hänen vauhtinsa hidastuu, ikäänkuin matkan päämäärä olisi äkkiä siirtynyt paljon kauemmaksi. Vielä ihan lähellä hän seisahtuu, kääntyy sivuttain ja katselee maisemaa, niinkuin tahtoisi hillitä odottavaa oviaukkoa: älkää nyt, älkää nyt uhotko sentähden, että minä tässä tulen, eihän siinä mitään ole että minä tulen .
Nousee sitten kuistin kolme porrasta, silmää siitäkin vielä taakseen ennenkuin astuu porstuaan. Porstuasta on ovi auki pakariin ja siellä askaroi äiti. — Siinä se taas on, äiti. — Pojan pitää sanoa jotain ja hän sanoo: päivää vaan . Äiti vastaa askareensa ohesta, kumpikaan ei mene luo. Poika kääntyy toisaalle, tupaan, vetää oven perässään kiinni ja tuntee heti ensimmäisessä hengenvedossaan uskollisen kotoisen ilman.
Kun poika näin tulee kesäksi äitinsä luo, saapuu perille kolmen aikaan tuollaisena hyvänä päivänä kesäkuun puolella, on hän ensi hetkinä malttamaton. Sentähden hän jo tiellä tullessaan seisahteli. Kaikkien pielten ja paikkain pienoismaailmat ovat siinä niin somasti entisellään tuttuine tunnelmineen, eikä tiedä mihin niistä ensin eläytyisi. Hän käy ympäri ja tuhlaa ne kaikki tuota pikaa, niin että hänestä jo tunnin päästä voi tuntua siltä, kuin olisi kulunut kokonainen aikakausi siitä, kun hän istahti tähän keinutuoliin.