Rakas isänmaani: Kosketuksia raskaitten vuosien varrelta

Produced by Juha Kiuru
Kosketuksia raskaitten vuosien varrelta
Kirj.
WSOY, Porvoo, 1919.
Alkulause. Ohrankylvö. Kertomus järvestä. Juhlien vaiheissa. Aamusta iltaan. Aviopuolisot. Niemisen perheestä. Pikku Irjan loppu. Kun elämä riutuu. Kadonnut. Rakas isänmaani.
Alkulause
Vuodet vierivät kunkin yksilön kohdalla. Yksi tapa viitata siihen perusilmiöön, jota sanotaan elämäksi, on viitata vuosiin. Vaikka ajan-käsite ja elämän-käsite syvemmältä ottaen ovatkin toisilleen vieraat, niin voi osuva kosketus kuluneisiin ja edessä oleviin vuosiin hetkellisesti hiukan auttaa itse elämän olemuksen kirkastumista ihmiselle. Sillä ihminen sitoo omaksi mukavuudekseen elämän seikat ja sykähdykset omaan luomaansa ajan-käsitteeseen.
Näin ajatellen sanon: kolmekymmentä vuotta. Aina sieltä asti, jolloin oli vain auringon valoa — tai sen puutetta — ja aurinkoisia pintoja; jolloin keväinen koivunlehti kiilsi kellanviheriänä eikä ajatusta vaivannut kysymys, mitä tapahtui sen hienoissa suonissa, jotka silmä kyllä iloksensa näki; jolloin kaikki oli vain ollakseen, ei henkeä eikä ainetta, vaan pelkkää olevaista: äidin itku, oma itku ja ilo, tuomenkukka, lumikinos. Sieltä asti aina tähän asti, kun viimeisenä mielteenä on astunut tajuntaan isänmaa; niin viimeisenä, että se vielä epäilyttää…
Sieltä alkaen ovat vuodet, nuo aineettomat ohikiitäjät, näytelleet monenlaista: tytön lempeä ja naisen rakkautta — elämän ihaninta harhakuvaa; miehen taistelua; lukemattomia lähimmäisiä — toisia ihmislapsia kohtaloineen. Hiljaisena hetkenä sinne katsoen niiden kaikkien yhteisenä ja voimakkaimpana, ahdistavimpana piirteenä on se, että ne ovat kadonneet. Vuodet ovat kadonneet ja yhä uusia vuosia katoo. Ei ole mitään pelastusta siitä. En pääse sinne asti, minne lopullisesti mennään.
Menen makuulle ja jatkan tätä ahdistavaa ajatusta pimeässä hiljaisuudessa — ahdistus ei ole niin pahaa silloin kun ei kukaan sitä näe. Ja kun unen vihdoin lähestyessä päivätajunta ohenemistaan ohenee, jysähtää siihen erillisenä, mistään johtumatta, yksi ainoa käsite: kuolema . Juuri siinä tilassa se useimmiten jysähtää.