Seikkailu rosenkreuziläisten luona

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Saksankielestä suomentanut
Kyllikki Ignatius
Ruusu-risti-kirjasto N:o 1.
Viipurissa, Kustannusosakeyhtiö Tietäjä, 1922.
Johdanto. I. Kävelyretki. II. Teosofinen luostari. III. Selityksiä. IV. Pöytäkeskustelua. V. Alkemiallinen laboratorio. VI. Loppu.
Tämä novelli, joka ilmestyi Bostonissa vuonna 1839, oli ensimmäinen yritykseni romaanikirjoittamisen alalla. Menestys oli suuri sekä Amerikassa että Englannissa, joten kirja vähässä ajassa ilmestyi monena painoksena. Sen päätarkoituksena oli alkujaan levittää eräitä aatteita, joita t:ri Carl du Prel Maallinen luostari -nimisellä kirjallaan oli herättänyt eloon Saksassa, englanninkieltä puhuviin piireihin ja niitä valaista teosofiselta näkökannalta. Missä määrin tässä kerrotut tapahtumat perustuvat omiin kokemuksiini, jätän järkevän lukijan oman arvostelun varaan.
Florens, 1899.
Tekijä .
Pienessä kylässä alppien keskellä, lähellä sitä paikkaa, missä Etelä-Baijerin ja Itävallan rajat leikkaavat toisiaan, kirjoitan muistiin seuraavan kokemukseni. Eiliset vaikutelmat ovat vieläkin aivan selvinä mielessäni ja niiden kautta saamani kokemus on yhtä todellinen, kuin mikä tahansa jokapäiväisen elämän tapahtuma. Se oli kuitenkin niin kovin ihmeellinen, että tuskin voin pitää sitä muuna kuin unena. Olin juuri lopettanut rosenkreuziläisten historiaa koskevat tutkimukseni. Olin suurella vaivalla lukenut vanhoja, madonsyömiä kirjoja ja lahonneita käsikirjoituksia, niin vanhoja, että niistä tuskin sai selvää. Päivät ja puolet yöt olin viettänyt luostarikirjastoissa ja vanhojen kirjojen kaupoissa ja kaiken, mistä oli vähänkään hyötyä tutkimuksilleni, olin jäljentänyt ja koonnut. Vihdoinkin oli vaivaloinen työni valmis ja aikomukseni oli sallia itselleni muutaman päivän lepoajan Tyrolin alpeilla.
Lumi peitti vielä vuoret, vaikkakin kevät jo oli tehnyt tuloaan laaksoissa. Olin kuitenkin niin kovin kyllästynyt kaupungin levottomaan ja meluavaan elämään, että mieleni teki hengittämään vuoriston puhdasta ja virkistävää ilmaa. Mieleni teki jälleen katselemaan välkkyviä jäätiköitä, jotka äärettömien peilien tavoin kimaltelivat nousevan auringon valossa. Halusin antautua siihen tunnelmaan, jonka vallassa Byron kirjoitti seuraavat säkeistöt: