Lentävä hollantilainen

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Frederick Marryat
Mukaillen suomentanut Väinö Nyman
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1922.
Schelden oikealla rannalla olevan pienen linnoitetun Terneuse-nimisen kylän ulkolaidassa sijaitsi seitsemännentoista vuosisadan keskivaiheilla muudan pieni ja sievä tummankeltainen talo, jonka ikkunaluukut olivat viheriät. Rakennus oli pienen, pensasaidan ympäröimän puutarhan keskellä ja koko aluetta kiersi melko leveä vesioja, jonka yli ei ollut niinkään helppo hypätä. Ojan yli oli rakennettu kapea kauniilla käsipuilla varustettu rautasilta, jota pitkin päästiin suoraan rakennuksen ovelle.
Rakennuksen väri oli nyt hyvin haalistunut. Ikkunain puitteet, ovipielet ja muutkin puuosat osoittivat selvästi, että tämän pienen asunnon, josta nähtävästi joskus maailmassa oli pidetty hyvää huolta, oli nyt annettu jäädä aivan oman onnensa nojaan.
Talo oli kaksikerroksinen ja kummassakin kerroksessa oli neljä huonetta, kaksi pienempää ja kaksi suurempaa. Makuuhuoneet olivat tavallisuuden mukaan ylemmässä kerroksessa, ja noita kahta alakerran pienempää huonetta käytettiin pesutupana ja romuhuoneena. Toinen alakerran suuremmista huoneista oli sisustettu keittiöksi, jonka seiniin naulatuilla hyllyillä kimalteli paljon kirkkaita keittiöastioita. Tukeva honkapöytä, pari tuolia ja pieni leposänky täydensivät keittiön huonekaluston. Kaikki oli hyvin vaatimatonta, mutta sen korvasi erinomainen puhtaus, joka vallitsi kaikkialla.
Toinen vierashuoneeksi sisustettu suurempi huone oli ollut suljettuna seitsemäntoista pitkää vuotta eikä kukaan talon asukkaista ollut tuon ajan kuluessa astunut siihen jalallaankaan.
Keittiössä oli kaksi henkilöä. Toinen oli näöltään noin neljänkymmenen vuotias nainen, jonka piirteet olivat säännölliset ja kauniit ja silmät suuret ja tummat. Hän oli varmaankin aikoinaan ollut oikea kaunotar, mutta nyt olivat suru ja kiihkeät tunteet turmelleet hänen ulkomuotonsa. Hän oli laiha ja kalpea, ja hänen tummissa silmissään oli usein sellainen ilme kuin hän ei silloin olisi ollut täysijärkinenkään. Jokainen voi heti huomata, että häntä painoi joku raskas ja toivoton suru. Hänellä oli sellainen päähine, jota lesket siihen aikaan käyttivät, ja vaikka hänen pukunsa olikin vaatimaton ja kulunut, oli se kuitenkin puhdas ja ehyt. Hän istui tuossa pienessä leposohvassa, joka nähtävästi oli tuotukin keittiöön hänen mukavuudekseen.