Koti: eli perhesuruja ja -iloja
«Maammoseni, eipä minun maksa vaivaa lukea sinulle, kun taukoamatta haukottelet ja alituiseen katselet ympärillesi oikealle ja vasemmalle!» lausui vähäsen loukkaantuneena laamanni Frank, pannen pois Jeremy Benthamin kirjoittaman esitelmän ja nousi.
«Ukkoseni, anna anteeksi! mutta – nuo oivalliset asiat ovat vähäsen vaikeat sulattaa, ja minä ajattelin ... kuuleppas Brigitta!...» ja rouva Elise Frank viittasi luoksensa vanhan palvelijan ja puhutteli häntä hiljaa.
Sillä aikaa käveli laamanni, kaunis, voimakas, noin neljänkymmenen vuotias mies edestakaisin huoneessa. Äkkiä hän seisattui miettiväisenä seinän eteen ja huudahti kun rouva ja palvelija olivat lopettaneet keskustelunsa: »Katsoppas kultaseni, jos teetämme tähän oven – sehän käy päinsä varsin helposti, sillä tässä on vaan ohut väliseinä – niin pääsemme makuuhuoneesemme menemään kulkematta ensin vierashuoneen ja lastenkamarin lävitse; – sehän olisi mainiota!»
Vähäsen huolestuneena Elise vastasi: «Mutta mihin sohva sitten pantaisiin?»
«Sohvako? Voimmehan siirtää sohvan syrjään. Sille jää tilaa yllin kyllin!»
«Ystäväni, silloinhan käy ovesta vaarallista vetoa, jos joku siinä nurkassa istuu!»
»Oh! aina arkailua ja vaikeuksia! Eikö sinun mielestäsi olisi erittäin edullista saada tähän ovi?»
«Ei! suoraan sanoen, minun mielestäni on parempi näin!»
«Niin, sellaisia naiset ovat aina. He eivät tahdo koskea mihinkään, eivät tehdä mitään, eivätkä muuttaa mitään saadakseen olon paremmaksi ja mukavammaksi; kaikki on niin hyvää, niin oivallista semmoisenaan, kunnes muutos on tehty; silloin he kerrassaan huomaavat sen tulleen paremmaksi; silloin he huutavat: Ah, kas nythän se on mainiota! Naiset kuuluvat tietysti vanhoilliseen puolueesen!»
«Ja herrat edistyspuolueesen, ainakin milloin on kysymys rakentamisesta ja hääräämisestä!»
Tarkoitus oli lausua sanat leikillisesti, mutta »häärääminen» sana sekotti niihin jotakin karvasta, joka saattoi laamannin äänen vähän teräväksi hänen vastatessaan pistosanaan herroista: «Niin he kyllä eivät karta vähästä vaivaa, kun sillä saavat paljon voittoa. Mutta – emmekö vihdoinkin saa aamiaista tänään? Onhan kello jo neljänneksen kymmenettä ja vielä seitsemän minuttia lisäksikin. On vallan kauheata, Liisaseni, ettet milloinkaan voi totuttaa piikojasi säännöllisyyteen. Ei ole mitään kiusallisempaa kuin se, että odottaessa kuluu aika hukkaan, ei mitään hyödyttömämpää, ei mitään sietämättömämpää eikä mitään joka olisi helpommin autettavissa, jos vaan sitä vakavasti tahdottaisiin. Elämä on todellakin liian lyhyt, jotta siitä puolet odottamiseen tuhlattaisiin. Neljänneksen yli yhdeksästä ja vielä sen lisäksi kymmenen minuttia! Ja lapset, – eivätkö nekään vielä ole pukeutuneet? Herran tähden, Elise-kulta»...
Fredrika Bremer
---
Kirjoitti Fredrika Bremer
Suomensi A–a [Alma Suppanen]
ENSIMMÄINEN OSASTO.
Aamuriita ja iltakina.
N:o 2.
N:o 3.
N:o 4.
N:o 5.
N:o 6.
Kandidaatti.
Hovimarsalkanrouva.
Monadeja ja nomaadeja.
Ikäviä uutisia.
Urhotöitä.
Tyrskyjä.
Tilapäiset päivällispidot.
Pahat.
Hyvät.
«Yksi pääsky kesää tee».
Päivän loppu.
Jacobi.
Aika kuluu.
Pieni kasvatus- ja kahviseura.
Evelinan historiaksi.
Orpo.
TOINEN OSASTO.
Uusi koti.
Seuraava päivä.
Petrea.
Leonore.
Eeva!
«pikku neitiä».
Saaran päiväkirjasta.
Esine.
Kummallisia kysymyksiä.
Eräät pidot.
Selkkauksia.
Kaikki selviää.
Petrean nenä!
Matkapäivä.
Leonorea.
Akselholman suurissa kesteissä.
Kotimatka.
Kotona jälleen.
Ensimmäinen kohtaus.
Toinen kohtaus.
Kolmas kohtaus.
Neljäs kohtaus.
Viides kohtaus.
Toinenkin kosiminen.
Vieläkin yksi.
Jäähyväiset.
Pieniä kohtauksia.
KOLMAS OSASTO.
Leonore Eevalle.
Petrea Leonorelle.
D–n ravintolasta.
Höyrylaivalla.
Toinen päivä laivalla.
Furudal.
Pari päivää myöhemmin.
Eräs keskustelu.
Eeva.
Onni.
onnettomuutta.
Seurauksia.
Uusia vastuksia.
Uusia toiveita ja keinoja.
Surun uudistus.
Tuumia ja vastatuumia.
Äkkiarvaamaton tapaus.
Hää-aattona.
Hääpäivä.
Sairashuoneesen.
Maiseman.
Ulos, sisään, ylös, alas.
NELJÄS OSASTO.
Petrea Iidalle.
«Vanhimman siskomme»
Eräs aamuhetki.
seikkailuille.
Kotiin.