Riivaajat 3/3

Romaani
Kirj.
Suomentanut
Ida Pekari
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1928.
I. Juhlan alku. II. Juhlan loppu. III. Loppuuneletty romaani. IV. Viimeinen päätös. V. Matkailija. VI. Vaivalloinen työ. VII. Stepan Trofimovitšin viimeinen retki. VIII. Jälkilause.
Juhlan alku.
Juhla vietettiin huolimatta kaikista niistä väärinkäsityksistä, joita špigulinilaisten päivä oli aiheuttanut. Luulenpa melkein, että vaikka Lembke olisi sinä samana yönä kuollut, niin sittenkin tuo juhla olisi pidetty aamulla, — niin paljon jotakin aivan erikoista Julija Mihailovna oli siihen kytkenyt. Voi, aivan viime hetkeen saakka hän oli kuin sokeudella lyöty eikä vähääkään ymmärtänyt seurapiirimme mielialaa. Oikeastaan ei kukaan uskonut, että juhlapäivä sujuisi ilman joitakin suuren suuria häiriöitä, ilman jotakin selvittävää »tapausta», kuten muutamat ennustivat jo edeltäkäsin mielihyvästä hykerrellen. Monet tosin koettivat esiintyä otsa rypyssä ja ylen tärkeän näköisinä, mutta, yleensä puhuen, venäläisiähän ei mikään saata niin hyvälle tuulelle kuin yleisestä skandaalista johtuva sekasorto. Meillä oli tosin syytä odottaa jotakin vakavampaakin, eikä se johtunut pelkästään häväistysjutun janosta: ilmassa oli jotakin hermostuttavaa, jotakin toivottoman pahaaennustavaa. Näytti siltä, että kaikki, koko elämä, ikävystytti kauheasti. Syntyi jonkinlaista yleistä, epämääräistä kyynillisyyttä, jota yritettiin ylläpitää väkisin, aivan kuin tahallaan olisi tahdottu pingoittaa sitä äärimmilleen. Vain naiset tiesivät, mitä tekivät, ja hekin vain sikäli, mikäli oli kysymys eräästä asiasta, nimittäin auttamattomasta vihamielisyydestä Julija Mihailovnaa kohtaan. Tässä kohdin kaikki naisten johtamat suunnat yhtyivät. Ja tämä raukka itse ei sitä vähääkään aavistanut. Aivan viime hetkeen saakka hän oli täysin varma siitä, että hän oli »suosion ympäröimä» ja että häntä kohtaan oltiin yhä vielä »fanaattisen vilpittömiä».
Tämä ajatus juurtui niin syvälle, että tapahtuman johdosta paikkakunnalle saapuneille vieraillekin se esitettiin tässä valossa. Aivan äsken tuli muudan neuvosmies Kubrikovkin, joka on jo kuudenkymmenenkahden vuoden ikäinen ja jolla on kaulassa kannettava Stanislavin kunniamerkki, ja ilmoitti aivan vakavissaan olleensa epäilemättä ainakin kolmisen kuukautta Internationale-pahaisen vaikutuksen alaisena. Mutta kun — tosin kaikin puolin kunnioittavasti suhtautuen hänen korkeaan ikäänsä sekä hänen ansioihinsa — pyydettiin häntä selittämään hieman tarkemmin, niin hän, vaikka ei voinutkaan esittää mitään muita todisteita, kuin että hän »kaikilla vaistoillaan oli sen tuntenut», kuitenkin pysyi lujasti siinä, mitä oli ilmaissut, niin ettei katsottu voitavan kuulustella häntä enää sen enempää.