Pormestarin vaimo: Romaani

Romaani
Kirj.
Saksan kielestä suomentanut
Hilja Walldén
Helsingissä, G. W. Edlund Kustantaja, 1903.
Ensimäinen luku.
Varhain oli iloisa kevät alkanut Alankomaissa vuonna 1574 Kristuksen syntymän jälkeen.
Taivas oli sininen, hyttyset karkeloivat päivänpaisteessa, valkoisia perhosia kiikkueli äsken puhjenneissa kullankellervissä kukkasissa, ja ojan vieressä — yhden noista monista, jotka viiltelivät tuota laajaa tasankoa, — seisoi haikara, tavotellen muhkeata sammakkoa. Pianpa tuo raukka potkiskelikin vihollisen punaisessa nokassa. Naksaus vain — ja virkeä hypiskelijä oli kadonnut näkyvistä; murhaaja levitti siipensä ja kohosi ilmaan. Loitolle lintu ohjasi kulkunsa, jättäen kauas alapuolelleen puutarhat kukoistavine hedelmäpuineen, siroine lavoineen ja kirjavine lehtimajoineen, — kaupunkia ympäröivät koleat muurit ja tornit, — kapeat talot korkeine sahalaitaisine päätyineen, — kevään tuoreutta uhkuvain jalavain, poppelien ja lehmusten reunustamat siistit kadut. Vihdoin se laskeutui tiilikattoa kohden. Sen harjalla sillä oli lujasti varustettu pesänsä. Saavuttuaan hautovan puolisonsa luo ja luovutettuaan jalomielisesti saaliinsa tämän nautittavaksi, se asettui seisomaan oikealla jalallansa ja alkoi miettiväisenä katsella alhaalla sijaitsevaa kaupunkia, jonka häikäisevän punaiset tiilirakennukset kiiltävinä ja hohtavina kohosivat vehreältä, pehmoiselta nurmikolta. Monta vuotta haikara jo oli tuntenut tämän ihanan Leidenin, Hollannin kaunottaren. Kaikki nuo Reinin pää- ja sivuhaarat, jotka lohkoivat komean kaupungin moninaisiin saariin ja joiden ylitse johti yhtä monta kivisiltaa kuin viidessä kuukaudessa on yhteensä päiviä, — kaikki ne olivat sille perin tutut, mutta olipa toden totta paljon muuttunutkin siitä kuin se viimeksi läksi etelään.
Minne olivat joutuneet kaupunkilaisten kirjavat huvilat ja hedelmätarhat, minne puitteet, joille kutojat pingottivat moniväriset kankaansa?
Hävinneet olivat kaupunginmuurien ja linnatornien ulkopuolelta kaikki ihmiskäden, kaikki kasvikunnan tuotteet, mitkä vain olivat olleet olankorkuisetkaan, ja kauempana tuolla yksitoikkoisella tasangolla, linnun parhailla metsästysmailla, näkyi vihreän nurmikon keskellä ruskeaan vivahtavia, sieltä täältä mustiksi pilkutettuja tantereita.