Ylösnousemus II

Produced by Miranda van de Heijning, Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen
and PG Distributed Proofreaders
Kirj.
Leo Tolstoi
Tekijän luvalla suomentanut Arvid Järnefelt
1899.
Kahden viikon kuluttua saattoi asia tulla esitellyksi senaatissa ja täksi ajaksi aikoi Nehljudof matkustaa Pietariin. Ellei olisi menestystä senaatissa, jättäisi hän anomuksen Keisarilliselle Majesteetille, kuten asianajaja oli neuvonut. Siinä tapauksessa ettei nyt valitus tulisi otetuksi huomioon, mihin asianajajan mielestä oli valmistuminen, koska kassatsiooniaiheet olivat hyvin heikot, saattoi se pakkotyöhön tuomittujen joukko, johon Maslova kuului, tulla lähetettäväksi kesäkuun ensi päivinä. Valmistuakseen seuraamaan Maslovaa Siperiaan,—ja sen oli Nehljudof lujasti päättänyt tehdä,—piti nyt ensin matkustaa maatiloille ja järjestää siellä asiansa.
Ensiksikin matkusti Nehljudof Kusminskin suurelle maatilalle, joka oli lähimpänä, mustanmullan vyöhykkeessä, ja josta oli päätulot. Hän oli asunut tällä maatilalla lapsuudessaan ja nuoruudessaan, oleskeli siellä kaksi kertaa täysikäisenäkin, ja oli kerran äidin pyynnöstä saattamassa sinne saksalaista isännöitsijää ja järjestämässä tämän kanssa taloutta, niin että hän jo kauvan sitten tunsi maatilan asiat ja talonpoikien suhteet konttoriin, s.o. tilanomistajaan. Talonpoikien suhteet tilanomistajaan olivat sitä laatua, että he olivat kokonaan riippuvaiset konttorista. Nehljudof tiesi tästä jo ylioppilaana ollessaan, kun hän kannatti ja levitteli Henry Georgen oppia, ja tämän opin vaikutuksesta oli antanut isän-perintönsä talonpojille. Sitten kuin hän oli ollut sotapalveluksessa ja tottunut kuluttamaan noin 20 tuhatta ruplaa vuodessa, olivat tosin kaikki nämät hänen tietonsa kadottaneet sitovan voimansa hänen elämäänsä nähden, unohtuneet, eikä hän koskaan enää kysynyt itseltään mistä nuo rahat tulivat, jotka äiti hänelle antoi, vieläpä koetti olla sitä ajattelematta. Mutta kun äiti oli kuollut, kun perintö oli vastaanotettava ja omaisuuden hoitamiskysymykset ratkaistavat, syntyi hänelle jälleen kysymys hänen suhteistaan maanomistukseen. Noin kuukautta ennen olisi Nehljudof vielä sanonut itselleen, ettei hän pysty muuttamaan olevia oloja, etteihän hän itse hallitse maatilaa,—ja olisi enemmän tai vähemmän rauhoittunut, kun asui kaukana paikalta ja sai vaan sieltä rahoja. Mutta nyt, vaikka oli hankkeissa Siperian matka ja vaikka hän arvattavasti tulisi joutumaan monimutkaisiin ja vaikeisiin suhteisiin vankilamaailman kanssa ja hänen yhteiskunnallinen asemansa ja erittäinkin rahansa olisivat kylläkin olleet tarpeen, hän kuitenkin päätti ettei hän enää jättäisi asiaa entiselleen, vaan tekisi, vaikkapa omaksi vahingokseenkin, siinä muutoksen. Tässä tarkoituksessa hän päätti olla pitämättä maatansa omassa viljelyksessä, ja jättää se halvasta hinnasta talonpoikien haltuun, tehdä heille mahdolliseksi päästä riippumattomiksi maanomistajasta. Ei mennyt Nehljudofin huomion ohitse, vertaillessaan maanomistajan asemaa maaorjain isäntään, että maan antaminen talonpoikien haltuun maan viljelemisen sijaan palkkalaisten avulla oli jotenkin samaa kuin orjien siirtäminen päivätöistä rahaverolle. Tämä ei ollutkaan mikään kysymyksen ratkaisu, vaan oli ainoastaan askel sen ratkaisemista kohden: se oli ainoastaan ylimeno raa'asta vähemmän raakaan väkivallan muotoon. Näin hän siis aikoikin menetellä.