Ikuinen arvoitus

Romaani
Kirj.
Suomensi
Antti Kaila
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1908.
Aber auch noch eure beste Liebe ist nur ein verziicktes Gleichnis und eine schmerzhafte Gluth. Eine Fackel ist sie, die euch zu höheren Wegen leuchten soll. Über euch hinaus sollt ihr einst lieben!
(Mutta teidän parhainkin rakkautenne on vain vääristelty vertaus ja tuskallinen hehku. Tulisoihtu se on, jonka tulee valaista teitä korkeammille teille. Itseänne ylemmäksi tulee teidän kerran rakastaa!)
Friedrich Nietzsche .
Minä olen miettinyt itseni väsyksiin, ymmärtääkseni sitä, jonka olen muutamien lyhyvien vuosien kuluessa elänyt. Pyysinhän vain niin vähän ja tahdoinhan antaa niin paljon… Oikeastaan pyysin vain saada antaa.
Ja kuitenkin…
Väsyneenä minä käyskelen huoneessani edestakaisin, ja kun lampustani öljy on palanut loppuun, heittäydyn vuoteelleni ja vaivun horroksiin, mutta en uneen. Mennyt aika ei ole vielä voinut minua parantaa. Ja kuitenkin pitäisi vuosien jo aikoja sitten tehneen vaikutuksensa. Kukaan ei tiedä, että elän niin. Kukaan ei aavista, että silloin tällöin, kun sitä vähimmän uskon, purkautuu tuo vanha sielustani, ne vanhat haavat aukenevat, jotka eivät tahdo parantua. Junia tulee ja lähtee pieneltä rautatieasemalta. Talvi tulee aikaisin täällä pohjoisessa ja lunta on jo vahvasti kedoilla ja kankailla. Tunturit kohoavat ympärilläni synkkinä öistä tähtitaivasta kohti.
En ollut koskaan nähnyt tähtien niin kummasti kimmeltävän silloin kuin suurkaupunki piti minua vankinaan. Talviyö lähenee. Aurinko häviää pian ja kuluu kuukausia ennenkuin saan sen jälleen nähdä nousevan tunturien yli, jotka ympäröitsevät laaksoani. Täällä en tapaa monta ihmistä. Ja talvisin ei kulje junakaan niin usein.