Pikku-veikon kirja: Avioliittoromaani

Avioliittoromaani
Kirj.
GUSTAV af GEIJERSTAM
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1916.
So lasst mich scheinen, bis ich werde. Zieht mir das weisse Kleid nicht aus! Ich eile von der schönen Erde Hinab in jenes feste Haus.
Dort ruh' ich eine kleine Stille, Dann öffnet sich der frische Blick; Ich lasse dann die reine Hülle, Den Gürtel und den Kranz zurück.
Und jene himmlischen Gestalten, Sie fragen nicht nach Mann und Weib, Und keine Kleider, keine Falten Umhüllen den verklärten Leib.
Zwar lebt' ich ohne Sorg' und Mühe, Doch fühlt' ich tiefen Schmerz genung; Vor Kummer altert' ich zu frühe; Macht mich auf ewig wieder jung.
Goethen Wilhelm Meisterista.
Oli kerran kirjailija, joka eli onnellisena vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Hän oli niin onnellinen, ettei hän sitä itsekään ymmärtänyt ja onnessaan hän kirjoitti monta kirjaa ihmisten onnettomuuksista.
Kuitenkaan hänen korkein onnensa ei ollut rakkaudessa eikä sitä myöskään tarjonnut hänelle isänilo, jonka hän piti niin teeskentelemättömän luonnollisena asiana, ikäänkuin vanhemmilla ei koskaan olisi muuta kuin iloa vain lapsistaan; ei se ollut siinäkään, että tuo harvinainen lintu, jota kutsutaan murtumattomaksi nuoruudeksi, monivuotisesta avioliitosta huolimatta hallitsi häiritsemättä pesäänsä hänen kodissaan. Hänen korkein onnensa oli siinä, ettei hän koskaan ollut kohtanut tai oppinut tuntemaan mitään pahaa, jota torjuakseen hän ei uskonut omaavansa voimia eikä terveyttäkään. Ne onnettomuudet, jotka olivat uhanneet sukeltautua esiin, olivat ohi liukuvien hattaroiden lailla hävinneet taivaanrannalta ja jättäneet hänen taivaansa vieläkin puhtaammaksi ja kirkkaammaksi. Niin hän kumminkin luuli ja tämä luulo oli se todellisuus, jossa hän eli. Köyhyyden, jota vastaan hän oli lakkaamatta alinomaan taistellut, oli hän kumminkin jaksanut pitää loidolla. Oli vain yksi vihollinen, jonka kanssa hän ei ollut koskaan voimiaan mitellyt ja tämä vihollinen oli kuolema. Se ei ollut ehken mikään vähäinen onni tuolle miehelle, ettei hän ollut koskaan kauvan vakavasti peljännyt, että kuolema voisi murtaa hänet itsensä tai heidät, jotka olivat häntä lähinnä.