Velan kahleissa: Saaristolaiskertomus

Saaristolaiskertomus
Kirj.
Suomentanut
Kaarlo Pulkkinen
Kariston 50 p:n romaaneja N:o 50
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1915.
Ken joutuu ulkosaaristoon Hammarbyn vanhan kalastusaseman seuduille, hän varmaankin saa kuulla kertomuksia entisiltä ajoilta ja ensimäisten joukossa Adrian Blidbergistä, miehestä, joka tyhjin käsin saapui saaristoon, mutta muutamissa vuosissa rikastui, jotta hänestä tuli paikkakunnan vaikutusvaltaisimpia henkilöitä. Adrian Blidbergistä ei juuri kellään ole sanottavana hyvää. Hän oli kovaluontoinen mies ja lisäksi konnankoukkujen tekijä, jonka lopuksi täytyi poistua seudulta, vaikkakaan lain koura ei häneen koskenut. Ja hänen poistumistaan ei kukaan surrut; moni siitä päin vastoin iloitsi.
Hänestä tiedetään paljon ja monellaista mutta kaikista saaristolaiskertomuksista, jotka kulkevat polvesta polveen ja vasta myöhään unohdetaan, ei mikään ole sitkeämpi muistossa säilymään, kuin kertomus Andreas Wikistä, joka ensin oli tuon turmeluksen miehen uhrina, kunnes lopulta pääsi hänestä voitolle.
Andreas Wik ei suinkaan ollut virheetön mies. Mutta eniten hän sai kärsiä siitä viasta, ettei hän ollut sellainen kuin ihmiset ylimalkaan. Hän eleli mieluimmin erillään muista, niin ettei hänen tarvinnut kuulla kenenkään määräilyä. Poikavuosista asti oli hän sotajalalla isäänsäkin vastaan, joka oli vanha kyläsuutari ja sai huomattavimman rahatulonsa vuokraamalla toisen kahdesta punaiseksi maalatusta rakennuksestaan joka kesä saaristoon saapuville kesäasukkaille.
Vanha Wik oli kovaluontoinen kuten poikakin, ja paremmiksi eivät välit tulleet, kun hänen eukkonsa kuoli, jättäen ukon kahden Andreaksen kanssa, joka oli ainoa lapsi. Ukko juopottelikin, ja kun hänellä ei enää ollut vaimoaan, johon kohdistaa pahaa tuultansa, sai poika kokea, minkä mielivallan ja sisun viina nostatti äijässä. Siitä tuli Andreas varhain ihmisaraksi ja varovaiseksi muita kohtaan, ja kun hän vihdoin tunsi saaneensa kärsiä huonoa kohtelua enemmän kuin soveliaasti saattoi sietää, purjehti hän tuskin kuudentoista vuoden ikäisenä muuanna yönä tiehensä erään suomalaisen laivurin kanssa, joka oli aluksineen Brodyssä lastaamassa lautoja. Isä-ukko näki poikansa jälleen vasta kun tämä palasi kotiin aikamiehenä ja oli oma herransa.