Araukanien päällikkö: Intiaaniromaani

E-text prepared by Tapio Riikonen
Intiaaniromaani
Kirj.
Suomennos
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1921.
I. Kohtaus puelka-intiaanien kanssa. II. Machi. III. Kummastuksia. IV. Mustan sydämen liitto. V. Antinahuel. VI. Kapina. VII. Don Pancho Bustamente joutuu vihollisen käsiin. VIII. Välikohtaus. IX. Valmistuksia takaa-ajoon. X. Curumilla sotajalalla. XI. Antinahuelin vallassa. XII. Antinahuel neuvottelukokouksessa. XIII. Pakoyritys. XIV. Murskautuneita toiveita. XV. Del Rio See rotkolla. XVI. Linnoitus ja ansa. XVII. Vaarallisilla teillä. XVIII. Verellä merkitty ehdotus. XIX. Sotajuoni. XX. Ihmisuhri. XXI. Silmästä silmään. XXII. Condorkankin taistelu. XXIII. Kuolleitten lepopaikalla. XXIV. Jälleennäkeminen. XXV. Leijona kukistuu. XXVI. Vapautus. XXVII. Hirmumyrsky. XXVIII. Taivaan ja maan välillä. XXIX. Viimeinen taistelu. XXX. Loppu.
Eräänä kauniina kesäaamuna vuonna 1835 ratsasti kaksi miestä oivallisen mustatäpläisen newfoundlandilaiskoiran seuraamana pitkin Karampanguesin rantoja. Tämä pieni joki juoksee Araukanian läpi, ja sitä ympäröivät hymyilevät laaksot ja hedelmälliset niityt. Kaukana idässä kohoavat Andien mahtavat vuorenharjanteet, joiden juurella sijaitsevien yksinäisten majojen valkoiset kalkkiseinät loistavat auringossa ja antavat eloa tälle lumoavalle maakunnalle.
Ratsastajat, jotka niin äkkiä ilmestyivät esiin suloisesta villistä luonnosta, olivat puetut Chilen kansallispukuun. Erämaan elämä oli heille nähtävästi aivan outoa ja tuntematonta, sillä he ratsastivat niin huolettomasti ja rauhallisesti, että olisi voinut luulla heidän matkustavan turvallista tuttua maantietä myöten, eikä sellaisten seutujen läpi, jotka ovat täynnä näkymättömiä vaaroja ja vastuksia. He olivat muukalaisia, ranskalaisia, jotka olivat lähteneet kotikaupungistaan Parisista koetellakseen onneaan täällä. Toinen oli nuori, korkeintaan kaksikymmentäviisivuotias mies, jonka ylevistä kasvonpiirteistä ja jalosta ryhdistä saattoi päättää, että hän oli loistavissa olosuhteissa kasvanut ylimys, mutta kärsinyt paljon kohtalon katkerista iskuista. Ludvig, Preboisin kreivi, oli aikoinaan omistanut suuren maatilan, jonka hän oli kuitenkin kokonaan kadottanut muutamien uhkarohkeitten epäonnistuneiden keinotteluyritysten takia. Ainoa muisto tästä onnellisesta ajasta oli hänen uskollinen koiransa Cesar, joka oli vannonut jakavansa ilot ja surut hänen kanssansa.