Satuja ja tarinoita V

E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Suom. Maila Talvio
WSOY, Porvoo, 1917.
Lientä makkaratikusta. Pebersvendin yömyssy. Jotakin. Vanhan tammen viimeinen uni. Aapiskirja. Liejukuninkaan tytär. Pikajuoksijat. Kellosyvänne. Paha ruhtinas. Tuuli kertoo Valdemar Daa'sta ja hänen tyttäristään. Tyttö, joka astui leivän päälle. Torninvartia Olli.
Lientä makkaratikusta.
— Eiliset päivälliset olivat erinomaiset! sanoi vanha naarasrotta toiselle, joka ei ollut mukana noissa kemuissa. — Minä istuin numerona kaksikymmentäyksi vanhasta rottakuninkaasta; ei se ole niinkään vähän! Luettelenko teille nyt ruokalajit, ne olivat erittäin hyvin valitut: homehtunutta leipää, silavanlientä, talikynttilöitä ja makkaroita, — ja sitten sama taas uudestaan; se oli melkein kuin kahden aterian veroinen. Siellä vallitsi hauska mieliala ja rattoisa hälinä kuin perheen piirissä ikään; ei jäänyt mitään muuta kuin makkaratikut; niistä me sitten puhuimme ja niin johduttiin makkaratikkuliemeen; jokainen oli kuullut puhuttavan siitä, mutta kukaan ei ollut maistanut tuota lientä, vielä vähemmin ymmärsi kukaan valmistaa sitä. Keksijän malja esitettiin kauniissa puheessa, hän ansaitsi päästä vaivaistalon johtajaksi! — eikö se ollut sukkelaa? Ja vanha rottakuningas nousi ja lupasi, että se nuorista rotista, joka osaisi valmistaa mainitun liemen maukkaimmaksi, pääsisi hänen kuningattarekseen, vuosi ja päivä annettiin ajatusaikaa.
— Ei se ole hullumpaa! sanoi toinen rotta; — mutta miten tuo liemi valmistetaan?
— Niin, miten se valmistetaan? sitä kysyivät myöskin kaikki naarasrotat, sekä nuoret että vanhat. Kaikki he mielellään halusivat päästä kuningattareksi, mutta eivät he olisi tahtoneet vaivautua maailmalle oppimaan tarvittavaa taitoa, ja se oli kuin olikin välttämätöntä!
Mutta eihän kaikkien olekaan mahdollista jättää perhettään ja vanhoja piilopaikkojaan; ei siellä maailmalla joka päivä kuljeta juustonkuorella eikä haistella silavanlientä, ei, voi joutua näkemään nälkää, voipa joutua ehkä ilmielävänä kissan syötäväksi.