Satuja ja tarinoita VIII

Kirj.
H. C. Andersen
Suomentanut
Maila Talvi
Suomennustyö on suoritettu Suomalaisen Kirjallisuuden Edistämisrahaston avustuksella
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1925.
Virvalaiset ovat kaupungissa, sanoo rimpimuori. Tuulimylly. Hopeakillinki. Börglumin piispa ja hänen sukulaisensa. Lastenkamarissa. Kullanmuru. Myrsky muuttaa kilpiä. Teekannu. Kansanlaulun lintu. Pienet vihreät. Tonttu ja matami. Pietari, Petteri ja Pekka. Kätketty, mutta ei unohdettu. Portinvartian poika. Muuttopäivä. »Kesähoukko». Täti. Rupikonna.
Oli mies, joka kerran osasi paljon uusia satuja, mutta nyt ne olivat häneltä loppuneet, sanoi hän. Satu, joka oli itsestään tullut vieraisille, ei enää koputtanut hänen ovelleen. Ja minkätähden se ei tullut? Niin, mies ei tosiaankaan ollut vuosikausiin ajatellut sitä, hän ei ollut odottanut, että se tulisi koputtamaan hänen ovelleen. Mutta se varmaan ei myöskään ollut täällä, sillä kodin ulkopuolella vallitsi sota ja sisäpuolella suru ja hätä, jotka sota tuo mukanaan.
Haikara ja pääskynen palasivat pitkältä matkaltaan, ne eivät tienneet pelätä mitään vaaraa, ja kun ne tulivat, oli pesä poltettu, ihmisten talot poltettu, veräjä särkynyt, useinkin poissa. Vihollisen hevoset polkivat vanhoja hautoja. Ne olivat kovia, pimeitä aikoja. Mutta nekin päättyivät.
Ja nyt ne olivat päättyneet, sanottiin. Satu ei kuitenkaan vieläkään koputtanut ovelle tahi antanut tietoa itsestään.
Se on kai kuollut ja hävinnyt muiden mukana, sanoi mies. Mutta satu ei milloinkaan kuole.
Ja kului toista vuotta, ja hänen oli niin kovin ikävä.