Kauhun saari

Produced by Juha Kiuru
Kirj.
H. G. Wells
Suomentanut Teppo Heino
Kustannusosakeyhtiö Suomi, Helsinki, 1920. Öflund & Pettersson O-Y:n kivi- ja kirjapaino.
I. Lady Vain'in pelastusveneessä. II. Mies, joka ei ollut matkalla minnekään. III. Kummalliset kasvot. IV. Kuunarin kaidepuilla. V. Mies, jolla ei ollut paikkaa minne mennä. VI. Rumat soutajat. VII. Lukittu ovi. VIII. Puman kiljunta. IX. Metsän olento. X. Ihmisen huuto. XI. Ihmisajo. XII. Lain julistaja. XIII. Keskustelu. XIV. Tohtori Moreaun selitys. XV. Eläinkansa pääsee verenmakuun. XVI. Katastrofi. XVII. Löydämme Moreaun. XVIII. Montgomeryn lomapäivä . XIX. Yksin eläinkansan parissa. XX. Eläinkansan muuttuminen. XXI. Yksin.
Lady Vain'in pelastusveneessä.
En aio mitään lisätä siihen, mitä lehdet jo ovat kertoneet _Lady Vain_in haaksirikosta. Niin kuin kaikki tietävät, törmäsi se erääseen hylkyyn kymmenen päivän matkan päässä Callaosta. Kahdeksantoista päivää myöhemmin tapasi H. M. tykkivenhe Myrtle laivan isonveneen ja seitsemän haaksirikkoista, joiden kärsimykset ovat yhtä tunnetut kuin vielä kamalampi Medusan perikato. Matta minä voin kumminkin lisätä Lady Vainista julkaistuun kertomukseen toisen yhtä kauhistuttavan, vieläpä kamalammankin. On tähän asti luultu, että ne neljä miestä, jotka astuivat laivan pikkuveneeseen, kaikki hukkuivat, mutta näin ei ole laita. Minähän sen parhaiten tiedän, sillä olin itse yksi noista neljästä.
Mutta ensiksi on minun huomautettava, että miehiä ei ollutkaan neljä; meitä oli kolme. Constans, jonka kapteeni näki hyppäävän pikkuveneeseen , ( Daily News , 17.3.1887) ei meidän onneksemme päässyt siihen. Hänen jalkansa takertuivat köysiin murtuneen kokkapuomin alle, hän riippui hetkisen pää alaspäin, putosi ja loukkasi päänsä johonkin meressä uiskentelevaan pölkkyyn. Me sousimme häntä kohti, mutta emme häntä sen koommin nähneet.
Sanoin, että hän ei meidän onneksemme päässyt veneeseen, ja minun on vielä lisättävä hänen omaksikin onnekseen, sillä veneessä ei ollut muuta kuin pikku astiallinen vettä ja muutama laivakorppu hengenpitimiksi — niin äkkiarvaamaton oli hälytys ollut, niin aavistamatta onnettomuus tapahtui. Me luulimme, että isonveneen miehistö oli paremmin varustautunut (niin ei kuitenkaan näy olleen laita) ja koetimme päästä heidän luokseen. He eivät kumminkaan liene kuulleet huutojamme, ja seuraavana aamuna sumun hälvettyä — joka muuten tapahtui vasta keskipäivän jälkeen — emme nähneet hitustakaan heistä. Me emme tohtineet nousta seisten tähyämään, sillä vene keikkui pahasti. Mainingit vyöryivät pelottavan mahtavina ja saimme ponnistaa kaikkemme pitääksemme keulan päin aaltoja. Muut kaksi miestä, jotka siis olivat onnistuneet pääsemään niin pitkälle kuin minä tuosta surkeasta haaksirikosta, olivat muuan Helmar niminen matkustaja — kuten minäkin — ja eräs merimies, jonka nimeä en tiedä, lyhyt, tukeva mies, joka änkytti.