Jean Jacques Rousseau ja hänen filosofiansa

Produced by Jari Koivisto
Kirj.
Harald Höffding
Tekijän luvalla suomentanut Oskar Relander
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava 1898.
Helsingissä Osakeyhtiö Weiling & Göös Aktiebolag 1898
Ei syvästä kaivosta vesi puutu.
Suomalainen sananlasku.
I Rousseaun herääminen ja hänen elämänkysymyksensä II Rousseau ja hänen tunnustuksensa III Elämä, Luonne ja Teokset 1. Nuoruus 2. Rousseau ja rouva De Worens 3. Oleskelu Parisissa 4. Rikkautuminen ensyklopedistein kanssa 5. Rikkautuminen Voltairen kanssa 6. Rousseaun päätökset ja niiden vaikutus hänen elämänsä loppuaikaan IV. Rousseaun filosofia 1. Rousseaun pääkäsitteet ja hänen ajattelemisensa muoto 2. Uskonnollinen kysymys 3. Politillis-sosiaalinen kysymys 4. Pedagooginen kysymys Viitteet.
Rousseaun herääminen ja hänen elämänkysymyksensä.
Lämpimänä kesäpäivänä 1749 käveli Jean Jacques Rousseau Parisista Vincennesiin tervehtimään Diderotia, joka jossain kirjassaan lausumien rohkeitten sanojen vuoksi istui vankeudessa. Matkalla luki hän sanomalehteä ja löysi siitä palkintokysymyksen, jonka oli tehnyt Dijonin akatemia, ja jossa kysyttiin, oliko tieteitten ja taiteitten uudistuminen edistänyt tapojen puhdistusta vai turmeltumista. Kysymys iski häneen kuin salama ja herätti joukon siihen saakka uinuvia ajatuksia. Hänellä sydän sykki ja kyyneleet tulvivat. Hän näki uuden maailman edessään ja hänestä tuli uusi ihminen, sanoi hän itse sittemmin. Viruen puun juurella kirjoitti hän samassa muistiin osan siitä esitelmästä, jonka hän sittemmin lähetti akatemialle. Kaikesta, mitä hän puun juurella istuessaan näki ja tunsi, kykeni hän muistissaan säilyttämään ja kirjoittamaan ainoastaan pienen osan. Mitä minä olen voinut säilyttää tästä, suurten totuuksien runsaudesta, on heikossa muodossa hajallaan minun etevimmissä teoksissani, jotka kuuluvat yhteen ja muodostavat yhden kokonaisuuden. (2:e lettre à Malesherbes).
Tässä kuvastuu Rousseau eteemme puolelta, joka oli hänelle erittäin kuvaava: hän innostuu, hän itkee, ajatukset kuohuvat hänessä, mutta niistä, ei tule pysyväistä aarretta, sillä hän ei voi yksityisiä aatteita mielessään säilyttää ja kehittää, — mutta ennen kaikkea näemme hänet tässä elämänkysymyksensä edessä. Hänen siinä puun alla ollessa kuvastui äkkiä selvästi hänen eteensä vastakohta yhteiskunnan ja sivistyksen välillä toiselta puolen ja ihmisen luonteen, sen halujen ja kykyjen toiselta puolen.