Vihdoinkin kotona

E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1902.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa.
Niinkuin usein lauantaisin oli nytkin noin kello kolmen aikana lukuisa väkijoukko kokoontunut ajopeleineeu Pariisin Bercy portin eteen. Rantakaduilla oli vaunuja ahdinkoon asti neljässä epäsäännöllisessä rivissä — retelejä lastattuina viinitynnyreillä, kuormavankkureita hiilillä tahi jollakin muulla polttoaineella, sitä paitsi heinä- ja olkikuormia, jotka kaikki seisoivat siinä pilvettömän kesäpäivän paahteessa odotellen tullitarkastusta, innokkaasti toivoen pyhäaattona päästä kaupunkiin.
Niiden joukossa melkoisen kaukana katusalvasta oli eriskummalliset miltei naurettavan ja surkean näköiset ajopelit, jonkinmoiset markkinavankkorit, mutta paljoa yksinkertaisemmat; vaateseinäinen tervattu pahvikattoinen kummitos, matalapyöräisellä vaununpohjalla.
Ennen aikaan oli seinävaate ollut siniseksi maalattu, mutta oli jo niin kauhtunut, likainen ja kulunut, ettei voinut muuta kuin arvaamalla päättää minkä näköinen se uutena oli ollut. Arvaamiseen oli myöskin pakko turvautua jos mieli selittää sen kaikilla seinämillä olevia puoleksi näkymättömiin kuluneita ilmoituksia: ylinnä oli kreikkalaisilla kirjaimilla luettavana alku: photo sanasta, sen alla oleva näytti olevan saksaa: graphie , sen perästä arvatenkin lopputavu italiankielellä fia ; viimeksi oli selvimmin ranskaksi sana photographie , silminnähtävästi käännös edellisistä, samalla tienosoittajana ilmuttaen mitä maita nuo kurjat ajoneuvot olivat kulkeneet, ennenkuin olivat ehtineet Ranskaan ja viimein Parisin portille.
Oliko todellakin mahdollista, että vaunujen eteen valjastettu aasi oli jaksanut vetää tuota kummitusta niin pitkän matkan?
Ensi silmänräpäyksessä se oli sangen epäilyttävää, sillä se oli niin laiha, uupuneen ja nälkäisen näköinen; mutta tarkemmin katsottua täytyi myöntää että tuo voimattomuus ei ollut muuta kuin pitkän matkan tuottaman väsymyksen seurauksia. Itse asiassa eläin oli vahvarakenteinen, voimakas ja melkoista korkeampi europpalaisia aaseja, solakka, kaaniin harmaavärinen, vatsanalus vaaleampi huolimatta maantien pölystä, joka sitä likasi. Mustat poikkiviivat tekivät hienot jalat vielä siromman muotoisiksi, ja huolimatta uupumuksestansa se piti päätänsä korkealla, itsepäisen päättäväisesti ja veitikkamaisen ylpeästi. Valjaat olivat täydelleen vaunujen arvoiset, paikatut kun olivat kaikenvärisillä nauhan- ja köydenpätkillä, toinen paksua, toinen vaan purjerihmaa, mikäli sitä oli maantieltä löydetty; mutta ne melkein hävisivät lehtiköynnösten ja kaislojen peittoon, joita matkan varrella oli poimittu ja pistetty valjaiden väliin suojelemaan aasia auringonpaahteelta ja kärpäsiltä.