Aunolan perhe

Kertomus merimiehistä ja porvareista Pohjanmaalta
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1916.
Mastopuu.
Pakkanen oli koko yön pitänyt ilvettään. Se oli takonut nurkkia ja napsutellut seiniä. Nyt aamupuoleen oli se pois vetäytymässä. Mutta ennen lähtöään jysähytti se vielä pirtin nurkkaan, että kartano kajahti. Sitä se itsekin säikähti ja lähti pakoon, mutta ei malttanut vielä mennessäänkään olla napsahuttamatta piha-aitaan. Sitten alkoi sen ritinä ja rapsutteleminen kuulua talon vierestä metsästä.
Oli aikainen aamu; kello lie ollut tuossa kolmen tai neljän vaiheilla. Taivas oli pilvetön ja sen laella kiilui lukematon paljous sädehtiviä tähtiä, jotka hämärästi valaisivat lumisen pihan ja kinosten peittämän talon ympäristön.
Se oli Hirsikankaan talo Pielaveden pitäjässä.
Pihalla liikkui turkkiin puetuita miehiä. Vaikka he olivat vasta pirtistä tulleet, oli heidän turkkinsa kaulus jo käynyt valkoiseen kuuraan. Lumi narahteli ja naukui askelen alla, ja jos rykäsi, niin kaikui koko kartano raikkaasti.
Kolme hevosta oli sidottu tallin seinään. Siinä helisyttivät ne pakkasen kynsissä tiukujaan ja hamusivat huulillaan edessään olevia heiniä.
Miehiä seisoi tallin ovella; mutta he väistyivät siitä, kun muuan vanhanpuoleinen mies talutti sieltä hevosta. Hän oli Hirsikankaan Matti-isäntä.
Kartanolla kopisteli nuori mies, melkein poika vielä, kirvespohjalla kuuraista ja lumista rekeä, mikä oli tavallista jykevätekoisempi.
Kun Matti toi hevosta tallista, räsähti reki ilkeästi, pani aivankuin olisi särkynyt. Samassa paiskasi poika sen pystyyn.