Kuppari-Maija

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Heikki Meriläinen
J & K Höglund, Kajaani, 1901.
Maijalla ei ollut kotia koko ikänään. Naimisissakin oli hän ollut yhtä kodittoman Pietin kanssa, joka neljän vuoden perästä kuollessaan jätti Maijan kaulaan kaksi alastonta ja turvatonta lasta. Näitten ja itsensä elättämiseksi päätti nyt Maija heittäytyä hierojaksi ja kuppariksi, kun muutakaan tointa, paitsi kerjäämistä, ei ollut tarjolla.
Ensi aluksi sai Maija työtä ainoastaan laitakylissä, ulkona varsinaisten hierojain ja kupparien työpiiristä. Näitä laitakyliä myöten kulki hän useammassa kirkkokunnassa ja oli jo voittanut monta kiitosta, niin että Maija itsekin jo uskoi itsensä oivalliseksi hierojaksi ja tarpeen sattuessa kuppariksikin. Senpä tähden hän nyt aina taloon tultuaan ei kauan siekaillut, ennenkun meni isännän tai emännän viereen istumaan ja ilman hevertelemättä alkoi hienoilla sormillaan hyppelöidä ja nytystellä niskasuonia, jota tehdessään alkoi jahkailla ja ihmetellä:
— Ai ihmettä, minkälaisilla makuroilla ja mokuroilla on kaulasuonet! Voi tokiinsa ettette ole vikoja jo ennen hierottaneet, kun tuommoiseksi, ihan yhdeksi karikoksi ovat menneet kaulasuonet! Kas, kas, kun ovat kiinteällä, kuin viulun kielet. Ai, ai, että ette ole jo ennemmin hierottaneet, ja jospa sitä jonkunmoisella hierojalla hierottaisikin, niin ne eivät tietäisi näistä mitään, hivelevät vaan päällisin puolin, kuin jäniksen käpälällä. Vaan minä ne kiepeät suonet kaivelenkin ihan luita ja ytimiä myöten … kas tuossakin suoni miten on kiikkaalla, ihan kuin kanteleen kieli… Ai, ai, kyllä näissä olisi kätösen loimet, ennenkun ne olisivat syntymäasullaan, vaan kyllä niiden minun käsissäni täytyisi kuontua.
Tämä läksy oli Maijalla aina suussa, niin pian kun hän vaan taloon tultuaan oli ruvennut isännän tai emännän kaulasuonia hieromaan. Oli hän tämän läksynsä kertonut jo vuosia sitten ison Hannulan isännällekin, vaan ei hän silti ollut päässyt pitempään työhön Hannulan isännän kanssa, kuin ainoastaan sen pikku hetken, minkä hän omin lupinsa hieroi. Mutta nyt oli Hannulan isännän selän kirvestänyt, ja Maija sattui juuri tulemaan Hannulaan. Hänet nähtyään emäntä oikein iloissaan huudahti: