Kohtalon koura

Kirj.
Heikki Välisalmi
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta, 1917.
Jahvetti Kumpulaisen isänmaa Kapinoitsija Sammakonkutu Häväisty temppeli Kerran keväällä Oman onnensa seppä Ihmisasunto Isä ja poika Hullun kirjoissa Syntymäpäivälahja Ahkerat kädet prinsessa Kohtalo
Jahvetti Kumpulaista pidettiin aikoinaan seutukunnalla juuri parahiksi sellaisella järjellä varustettuna kuin tavalliselle mökkiläiselle kuuluu. Ainakaan ei yleinen käsityskanta katsonut miehen sen enempää tarvitsevan osatakseen taivaltaa mutkattoman radan, joka täällä matoisessa maailmassa on köyhän kuljettava.
Jotkut ovat pyrkineet nimittämään sellaista hiljaista nujuamista, joka on ollut havaittavissa mökkiläisten kamppailussa eteenpäin pääsemiseksi, yhteiskunnalliseksi kysymykseksi, mutta asianomaiset itse eivät sitä pitkiin aikoihin kutsuneet millään nimellä, siihen kun ei heidän mielestään sisältynyt muuta kuin yksinkertaisen ihmisen elämänosa. Eivät nämä ihmiset myöskään ole isosti vaivanneet päätänsä ympäröivien elämänsuhteiden selvittämisellä. Heille ei ole ollut olemassa muuta kysymystä kuin se, mikä sopii oman aitauksen sisälle.
Tämä Jahvetti Kumpulainenkin oli vaeltanut kaikessa rauhassa renkivuotensa Haljalan kartanossa, eikä hänen tiellään alkuaan ollut muuta kuin kaksi ratkaisua odottelevaa kysymystä. Ensimmäinen oli saman talon piika Anna Loviisa. Tämä kysymys tuntui Jahvetin mielestä kylläkin vaikealta, mutta selvisi hänelle edullisesti paljon helpommin kuin hän oli osannut toivoakaan. Jahvetti oli tuuminut koettaa kysymyksen ratkaisua vasta kesällä rukiinleikkuuaikaan, koska silloin olisi hänen mielestään ollut sopivinta yrittää saman tien toisenkin, nimittäin torpan paikkaa koskevan kysymyksen lopullista selvittelyä, mutta kohtalo teki omia laskelmiaan ja näki hyväksi ratkaista koko jutun keväällä, siinä kauran kylvön maissa. Jahvetin täytyi tyytyä tähän menoon, ja kun patruunankin kanssa sopeutui se mökin asia melko sujuvasti, niin pääsi mies jo köyriltä oman tuvan tekoon.