Ruotsalainen uhkapurjehtija / Historiallinen kertomus 1854 vuoden sota-ajan muutamista tapahtumista Suomen vesillä ja rannoilla

Historiallinen kertomus 1854 vuoden sota-ajan muutamista
tapahtumista Suomen vesillä ja rannoilla
Kirj.
Helsingissä 1905,
G. W. Edlund,
1905.
Isä ja poika. — Perheen hylky. — Mailman tapaus tekeillä.
V. 1854 eli ja oli Geflen kaupungissa Ruotsin maalla
kunnallisraatimies, nimellä Gaabriel Evert, joka muuten ammatiltansa
oli puutavarain kauppias. Häntä pidettiin arvossa rehellisen ja
kunniallisen luontonsa tähden ja kaupungin hallitus oli kutsunut
hänet neuvoskuntansa jäseneksi. Sangen hyvin ymmärsi hän kaikki mitä
koski metsä- ja puutavara-asioita, mutta lain monimutkaisia kaaria ei
hän voinut saada päähänsä; toisenlaiset olivat ne kaaret, mitkä hän
tunsi kyllin ja tarkoin. Mutta kuten sanottu, oli hän rehellinen ja
selväjärkinen ja näillä ominaisuuksillaan hän useimmiten osasi oikeaan,
esiin tuoden lauseensa oikeammin kuin lakia oppimattomalta olisi voinut
odottaakaan.
Raatimies Evert ei ollut rikas, eikä varakaskaan, mutta hän oli
hyvinvoipa, kuten sanotaan, teki jokaiselle oikein, oli velaton, ja
osaansa tyytyväinen ja tyytyväisyys onkin, kuten tiedetään, maallisen
onnen parhaita perustuksia.
Mutta raatimiehellä oli toisentapainen arvaamaton rikkaus. Hänellä oli
hyvä vaimo ja lukuisa lapsiparvi, seitsemän poikaa ja kuusi tytärtä,
siis kolmetoista perillistä, joten hänellä oli se iloinen vakuutus,
ettei Evertin nimi pitkään aikaan kuole, vaan että se tulisi vielä
kestämään monet sukupolvet puhki.
Varhaiset aviot eivät ole edullisia , sanoi raatimiehen lapsiparvea
nähdessään muuan hänen setänsä. Kolmentoista luku on sitä paitse
onneton luku, joku sinun lapsistasi joutuu varmaan hunningolle.
Raatimies naurahti, katseli veitikkamaisesti reipasta ja kunnollista
vaimoansa ja arveli, että jos Herran tahto niin olisi, voi kolmentoista
luku kylläkin muuttua neljäksi- tai viideksitoista. Mutta siitäpä
ei tullut mitään; perheensä ei enää lisääntynyt, raatimies ja hänen
vaimonsa vanhenivat ja kertomuksemme alussa oli ukko jo täyttänyt
60 ikävuotensa. Hänen korkea vartalonsa oli köyristynyt, tukka
silminnähtävästi harmaantunut ja näkö niin heikontunut, että hänen
oli tarvis ruveta käyttämään sinisiä silmälasia. Rouva, joka oli
miestänsä kymmenkunnan vuotta nuorempi, oli säilynyt paljoa paremmin.
Viisikymmentävuotisena oli hän lihava, punaposkinen rouva, joka vallan
kepeästi hoiti taloutensa ja monilukuisen perheensä.