Anielka I

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Henryk Sienkiewicz
Tekijän luvalla puolankielestä suomentanut
Maila Talvio
Alkuperäinen nimi: Bez Dogmatu
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1913.
Roomassa tammikuun 1 p:nä.
Muutama kuukausi sitte tapasin toverini ja ystäväni Josef Sniatynskin, joka viime aikoina on noussut niin huomattavalle sijalle kirjailijoittemme joukossa. Keskustellessamme kirjallisuudesta sanoi hän antavansa tavattoman arvon päiväkirjamuistiinpanoille. Hän huomautti, että ihminen, joka jättää jälkeensä päiväkirjan, olkoon se hyvin tai huonosti kirjoitettu, kunhan se vain on vilpitön, antaa tuleville psykologeille ja romaanikirjailijoille ei yksin kuvan ajastaan, vaan ainoat todelliset ja luotettavat inhimilliset asiakirjat. Hän väitti niinikään, että tulevaisuuden romaanimuoto on oleva yksinomaan päiväkirjan. Vihdoin hän vakuutti, että se joka pitää päiväkirjaa, samalla tekee työtä yhteiskuntansa hyväksi ja ansaitsee sen kiitollisuuden.
Koska olen kolmenkymmenenviiden vuoden ikäinen enkä muista tehneeni mitään yhteiskuntani hyväksi, jo senkin takia, että yliopistolukujeni päätyttyä, pieniä keskeytyksiä lukuun ottamatta, olen viettänyt elämäni ulkomailla; koska lisäksi, huolimatta koko siitä ivasta, jolla tätä asiaa ajattelen, ja kaikesta skeptillisyydestä, jonka läpitunkema olen kuin täyteen imeytynyt sieni ikään — ja tähän tunnustukseeni sisältyy koko joukko katkeruutta — olen päättänyt ruveta pitämään päiväkirjaa. Jos siitä todenteolla tulee hyödyllistä työtä ja jos se todella luetaan minulle ansioksi, niin hankinpahan ansiota edes sillä tavalla.
Mutta minun täytyy kun täytyykin olla täydelleen suora. En ryhdy tähän päiväkirjatyöhön yksin korkeampia näkökohtia silmällä pitäen, vaan sentähden, että tuuma huvittaa minua. Sniatynski väittää, että kun ihminen kerran tottuu panemaan paperille vaikutelmiaan ja ajatuksiaan, niin siitä tulee hänen rakkaimpia ajanviettojaan. Jos sitte osoittautuukin olevan päinvastoin, niin voi päiväkirja raukkaani! Pettäisin itseäni, jollen varmasti tietäisi, että se siinä tapauksessa katkeaa, kuten liiaksi jännitetty kieli. Minä olen valmis kärsimään yhtä toista kanssaihmisteni hyväksi, mutta ikävystyttämään itseäni lähimmäisteni takia — sitä en rupea tekemään, sillä siihen en pysty!