Vedenpaisumus I

Historiallinen romaani
Kirj.
Henryk Sienkiewicz
Puolankielestä suomentanut
Reino Silvanto
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1926.
Nimissä äännetään (suunnilleen):
c kuin suomen ts, siis: Kmicic, lue: Kmitsits; cz kuin tsh (= saksan tsch), siis: Billewicz, lue: Billewitsh; z on soinnillinen s-äänne (= venäjän 3 tai saksan s sanassa Rose); ch = h; rz äännetään kuin sh (r ei kuulu), siis: Skrzetuski, lue: Skshetuski.
Samogitiassa eli muinoin mahtava ja laaja Billewicz-suku, joka oli Mendogien jälkeläisiä ja koko Rosienin seuduilla muita kunnioitetumpi. Korkeihin virkoihin Billewiczit eivät milloinkaan olleet kohonneet, mutta Marsin tanterilla he olivat tehneet isänmaalleen suuria palveluksia, joista olivatkin tulleet runsaasti palkituiksi. Suvun pesäpaikka, joka on säilynyt näihin saakka, on myös nimeltään Billewicze, mutta paitsi tätä he omistivat joukon muita maatiloja Rosienin ja Krakinowin seuduilla ynnä muualla. Sittemmin suku jakautui moneen haaraan, jotka katosivat toistensa näkyvistä. Koko suku kokoontui myöhemmin vain samogitialaisten asevelvollisuuskutsuntaan Rosieniin Stanyn tasangolle. Joskus he tapasivat toisensa myös liettualaisten sotalippujen alla tai maapäivillä. Rikkaita ja vaikutusvaltaisia kun olivat, täytyi itse Liettuan ja Samogitian kaikkivaltiaitten Radziwillien ottaa heidät huomioonsa.
Jan Kasimirin hallitessa oli Heraklius Billewicz, kevyen ratsuväen eversti, sukunsa päämies. Hän ei asunut sukunsa emätilalla, joka oli siihen aikaan rosienilaisen soturin Tomasz Billewiczin hallussa, vaan omisti sen sijaan Raudan läheisyydessä olevat Wodokty, Lubicz ja Mitruny nimiset maatilat, joita pikkuaatelisto ikäänkuin merenä ympäröi.
Paitsi Billewiczejä asui näillä seuduilla vain muutamia huomatuita sukuja.
Muualla, kuten Podlasiessa, asukkaat ottivat nimensä kotipaikan mukaan tai antoivat sille oman nimensä, mutta Raudassa oli toisin. Niinpä Morezissa asui Stakjaneja, jotka Stefan Batory oli koroittanut aatelissäätyyn näiden taistelussa Pinkovan luona osoittaman urhoollisuuden tähden. Wolmontowiczen hedelmällisessä kylässä asuivat Laudan pisimmät miehet, Butrymit, jotka olivat tunnettuja harvasanaisuudestaan ja raskaasta kädestään. Metsämiehinä tunnetut Domaszewiczit, jotka halki Zielonkan erämaan seurasivat karhun jälkiä aina Wilkomierziin saakka, pitivät hallussaan Droźejkin ja Mozgin maita. Gasztowtit asustivat Pacunelen kylässä ja olivat kuuluisia kauneista tyttäristään; heidän mukaansa oli kaikkia seudun kauniita naisia ruvettu sanomaan »pacunelettariksi». Vähä-Sollohubit omistivat paljon hevosia ja hyvää karjaa, ja Gosciewiczit polttivat tervaa metsissä, mikä oli aiheuttanut heille liikanimen Mustat tai Savuiset.