Vedenpaisumus III

Historiallinen romaani
Kirj.
Puolankielestä suomentanut
K. V. Trast
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava 1926.
Aikana, jolloin Puolassa kaikki nousivat sotaratsun selkään, oleskeli Kaarle Kustaa yhä Preussissa valloitellen siellä kaupunkeja ja käyden neuvotteluja vaaliruhtinaan kanssa.
Odottamattoman helppojen valloitusten jälkeen taitava sotapäällikkö vihdoin alkoi huomata, että Ruotsin leijona oli ahminut enemmän kuin sen vatsa jaksoi sulattaa. Jan Kasimirin palattua valtakuntaansa hän ei enää toivonutkaan voivansa pitää koko Puolaa vallassaan, mutta halusi sentään saada säilytetyksi käsissään mahdollisimman suuren osan saaliista ja ennen kaikkea kuninkaallisen Preussin, tuon maakunnan, joka oli hänen rannikkonsa naapurina sekä rikas, viljava ja täynnä suuria kaupunkeja.
Mutta tämä maakunta alkoi ensimmäisenä puolustautua ja seisoi edelleen lujana laillisen kuninkaansa puolella. Jan Kasimirin paluu ja Tyszowiecin konfederatsionin aloittama sota saattoivat rohkaista preussilaisia ja vahvistaa heidän uskollisuuttaan. Siksi Kaarle Kustaa päätti kukistaa kapinan ja lyödä hajalle kuninkaan sotajoukon, jotta preussilaiset menettäisivät kaiken avunsaannin toivon.
Hänen oli näin tehtävä myöskin vaaliruhtinaan takia, joka aina oli valmis menemään voimakkaamman puolelle. Ruotsin kuningas oli jo oppinut tuntemaan hänet perin pohjin eikä epäillyt hetkeäkään, että jos onni kääntyy Jan Kasimirille myötäiseksi, niin vaaliruhtinaskin uudelleen liittyy tähän.
Koska Marienburgin piiritys kävi hitaasti, niin Kaarle Kustaa riensi Puolaan joutuakseen kosketuksiin Jan Kasimirin kanssa vaikkapa valtakunnan äärimmäisessä reunassa.
Ja kun hänellä teko aina seurasi päätöstä yhtä nopeasti kuin ukkosen jyrähdys seuraa salaman välähdystä, niin hän sotajoukkoineen oli jo sivuuttanut Varsovan ja syöksynyt pahimpaan tuleen, ennenkuin tieto hänen retkestään oli ennättänyt levitä.
Hän eteni myrskyn vauhdilla täynnä vihaa, katkeruutta ja kostonhimoa. Kymmenentuhatta ratsua polki hänen jäljessään kenttiä, joita lumi vielä peitti, ja linnoituksista tuli jalkaväkeä, joka niinikään kulki nopeasti etelää kohti.