Jääkärit ja aktivistit

Sotavuosien muistelmia Tukholmasta ja Berliinistä
Kirj.
Eino Voionmaan suomennos, tekijän tarkastama
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1928.
I. Maailmansodan syttyminen. Eräs tiedusteluretki Suomeen syksyllä 1914. II. Lockstedtin kursseja valmistellaan. III. Tukholma — Berliini — Lockstedt. IV. Odotuksen aikoja 1915. V. Tapausrikas syyskuu. VI. Toiveita ja pettymyksiä syksyllä 1915. VII. Vuodenvaihteessa 1915—1916. VIII. Jääkäripataljoona komennetaan rintamalle. Tukholmanpolitiikkaa keväällä 1916. IX. Työteliäitä kesäkuukausia. X. Myrskyinen syksy 1916. XI. Synkimmät kuukaudet. XII. Vallankumouskevät 1917. XIII. Itsenäisyyssuunnitelmat kypsyvät. Propagandamatkoja Berliiniin. XIV. Itsenäisyys.
Ennen maailmansodan alkua oleskelin muutamia vuosia Italiassa tehden tieteellistä työtä. Olin vetäytynyt kokonaan syrjään politiikasta. Olot Suomessa olivatkin sellaiset, ettei vanhalla aktivistilla tuntunut olevan täällä mitään tekemistä. Aikakauskirja Framtid oli lopetettu vuoden 1910 päättyessä ja ainoana näkyvänä tuloksena sen viisivuotisesta kamppailusta aktivismin aatteiden puolesta olivat ne syytteet majesteettirikoksista tai »yllytyksestä rikokseen», jotka olivat kohdanneet sen toimittajia. Johannes Gummerus tuomittiin vuonna 1913 viidentoista kuukauden vankeuteen tämänlaatuisesta »jatkuvasta rikoksesta», ja vielä niin myöhään kuin heinäkuussa 1914 saapui minulle Roomaan tieto, että senaatti oli tuominnut minut kuuden kuukauden vankeuteen erään artikkelin vuoksi, joka oli julkaistu Framtidissa 11 p:nä tammikuuta 1907. Aktiivinen vastustuspuolue oli muodollista hajaantumispäätöstä tekemättä tykkänään lopettanut toimintansa. Sen ohjelmassa oli edelleen Suomen valtiollinen riippumattomuus, mutta kuka rohkeni nyttemmin edes ajatellakaan sen suuren päämäärän saavuttamisen mahdollisuutta?
Passiivista vastarintaa venäläistyttämistä vastaan jatkettiin järkähtämättömän sitkeästi, mutta menestyksen saavuttaminen näytti yhä toivottomammalta. Alakuloisuus ja kohtaloon alistuminen sai valtaa niidenkin keskuudessa, jotka olivat innokkaimmin ajaneet vastarinnan asiaa, ja kansallinen demoralisatio levisi yhä laajemmalle. Halpa aineellisuus tuntui olevan astumassa »sortovuosien» ensi aikojen uhrautuvan isänmaallisen ihanteellisuuden tilalle. Joskaan emme voineet pelastaa valtiomme itsehallintoa, niin voimmehan ainakin hankkia aineellista hyötyä yhteydestämme Venäjän kanssa — se ajatus oli hyvinkin lähellä.