Suomen apostoli

language: Finnish
Kirj.
Hilda Huntuvuori
Tutkimukset tätä teosta varten on suoritettu Alfred Kordelinin yleisen edistys- ja sivistysrahaston avustuksella.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1923.
Äitini muistolle
I. Poikanen. II. Nuorukainen. III. Sukulaisuudet. IV. Yorkissa. V. Kotona. VI. Kultaiset kannukset. VII. Maa on niin kaunis . VIII. Pyhässä maassa. IX. Levähdyspaikassa. X. Taaskin kotona. XI. Yö. XII. Sarastusta. XIII. Lapsuuden mailla. XIV. Jumalan tie. XV. Matkan varrella. XVI. Linköpingissä. XVII. Kohti Upsalaa. XVIII. Upsalassa. XIX. Kaukaisia vieraita. XX. Lähtö. XXI. Odinin tietäjä. XXII. Laulu merelle. XXIII. Ensimäinen saarna Suomessa. XXIV. Poljettuja polkuja. XXV. Isä Pietari. XXVI. Kylväjä. XXVII. Talvinen ilta. XXVIII. Säveleitä. XXIX. Aattona. XXX. Kevätjuhla. XXXI. Juhlatie. XXXII. Via Lacrimosa. XXXIII. Päätös. XXXIV. Syyspäivä. XXXV. Sananviejä. XXXVI. Ristiretkellä. XXXVII. Kuninkaitten kokous. XXXVIII. Ilta. XXXIX. Kultainen tie. XXXX. Aamu.
Kivinen linna, harmaa ja jylhä, sijaitsi korkealla vuoren rinteellä. Pienet akkuna-aukot olivat kolmessa kerroksessa, ja vakavina kohosivat tornit linnan neljältä kulmalta. Vartija tornin tasaiselta katolta voi nähdä Kanaalia kyntävän laivan valkopurjeet, jos vain ilma oli kyllin kirkas. Kerrottiin, että roomalaiset olivat alkuaan rakentaneet tämän linnan. Mutta sittemmin se oli päässyt perinpohjin rappeutumaan. Vasta kun pohjan viikingit alkoivat tehdä julmia hävitysretkiään Englantiin, korjattiin linna. Vuoren juurella kauniissa laaksossa olivat linnaan kuuluvan kartanon eli manorin maat, ja kummulla joen varrella matalamökkinen alustalaiskylä. Toisella töyräällä sijaitsi hautuumaa ja kirkko, jota ikivanhat orapihlajat uskollisina vartioivat. Laakson vastaisella rannalla siintivät laidunmaat, tammistot ja niityt.
Linnan porttiholvista astuu nuorekas nainen. Hän pysähtyy, katselee laaksoon kuin jotain odottaen. Siitä lähtee taas, kulkee vähän matkaa kiemurtelevaa tietä alaspäin ja istahtaa vihdoin vanhalle vallitukselle. Yhä katselee hän laaksoon. — Missä kummassa viipyi Henrik? Niin missä? Siinä odotellessa alkavat ajatukset kiertää tuttua latuaan: Hän muisti ne monet onnelliset vuodet, jolloin hän kaikessa rauhassa eleli tuossa linnassa rakkaan puolisonsa kanssa. Mutta vuosi sitten julma tuoni korjasi pois linnan uljaan kreivin, ja silloin suru otti asunnokseen koko vanhan, roomalaisaikuisen linnan. Jos ei hänellä olisi poikaansa, tuota rakasta Henrikkiä, kuinka hän jaksaisikaan elää! — Mutta missä kummassa viipyi nyt poika, Henrik pikkuinen? — — —