Elämän harha

Runoja
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1917.
Halki harhain. Laskevan auringon mailla. Vaiennut harppu. Pettu. Kaleriorjat. Erämaassa. Nälkä. Palavassa kylässä. Muuttolinnut. Kehrääjä.
Laulu kadulta. Yön hetki. Luumylläri. Suurkaupungin jaloissa. Repaleiset. Kellarikerroksen lapset. Iloton ilta. Isän puhelu pojalleen. Yksin maailmalla.
Ilolla tervehdän. Sydämelleni. Mä kiitän. Kyynel. Jospa vois. Laulu kultakutreille. Syyskuva. Ensi lumelle. Hymyjen lapsi. Unelmat. Ystäviä. Särkynyt kuva.
Vapaa Venäjä. Meren rannalla 1-4. Villihanhet. Kuolemattomuutta. Mies. Ajatus. Huonossa seurassa. Yhdenvertaisuutta. Israel ja Jehova. Elon markkinoilla. Luostariveli. Eri teillä.
Läpi sumun, kautta humun, halki harhain tulta lyö ja salamoi. Syttynyt on hehku parhain, välkkyy uuden aamun koi. Näämme ihmeellistä unta: alla aavan taivon sinen ihmiskunta onnellinen. — Ajan kellonlyönnit soi.
Laskevan auringon mailla laineen läikkyvän lailla viivyitkö hetken? Näit valohurmion täällä välkkyväin vetten päällä säteitten retken.
Kuinka ne loimusi tultaan peittäen kaupungin kultaan, kartanot, kadut, loihtien hetkeksi ilmiin kultahaavehet, silmiin kaukaiset sadut.
Aukeni päivyen radat, heijasti ikkunat sadat kultaista uomaa. Vankilat, hullujenhuoneet näytti kuin oisi ne juoneet aurinkojuomaa.
Haastoi vangit ja hullut: oisiko päivä tullut, — lienevi harhaa? — Katkesi toivojen siipi. Aurinko aleten hiipi taivahan tarhaa.