Nuoren opettajattaren varaventtiili

Kirj.
Hilja Valtonen
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1926.
Tämän kirjan (kirjoittamattomana) sain serkultani Jussilta viimeisenä syntymäpäivänäni, heinäkuun yhdentenätoista 1923. Tulin silloin lailliseen ikään. Holhoushallitus kukistui, ja valta joutui omiin käsiini. Kaikki sukulaiset, tuttavat ja kylänmiehet riensivät lahjoineen lausumaan onnittelunsa tapauksen johdosta. Talouskapineita ja huonekaluja aivan sateli ympärilleni. (Pitkä ikä, rakastava puoliso ja kuuliaiset lapset sille ainoalle, joka rohkeni kukalla katkaista yleisen tarvekalusuunnan!) Olin näet kodin, vanhanpiian yksinäisen kodin perustamispuuhissa. Kaikenlaista sälyä karttuikin, pianosta aina punalaitaiseen pölyriepuun saakka. Ihmiset ovat hyvin kärkkäitä lahjomaan poismuuttajaa, etenkin äitipuoli, joka siten pääsee eroon ilkeästä ja pahasisuisesta tytärpuolesta sekä kaikesta siitä kamasta, mikä muistuttaa edeltäjää isän sydämessä. Niinpä sain lahjaksi kaikki oman äitini huonekalut ja tavarat, jotka hän kerran oli myötäjäisinään tuonut taloon. Isä oli antanut puusepän hiukan siistiä niitä.
Istuin parhaillani maallisen omaisuuteni keskellä miettien, missä Suomen kolkassa mahtoikaan olla se kansanjalostuslaitos, jonka kahteen kamariin ja keittiö pahaseen majoittaisin tavarani ja itseni, kun Jussi julmasti rymistäen ryntäsi huoneeseen ja oli iskeä kulmansa kaapin särmään.
»No!» sanoi hän ja katseli hämmästyneenä tuntemattomaksi maalattuja, tuttuja tavaroita.
»No?» sanoin minä ja irvistelin keinutuolistani.
»Aiotko nyt jo ruveta majanmuuttohommiin?»
»En. Olen vain saanut nämä kaikki syntymäpäivälahjaksi.»
Jussi vihelsi ja näytti jonkin verran nololta. Arvasin, ettei hän ollut hoksannut hommata minulle mitään suurenmoista lahjaa. Poika kulta! Päätin päästää hänet pälkähästä.
»Onnittele toki ja anna lahjasi! Lahja kai sinulla on tuossa käärössä, jota niin hellästi kainalossasi kannat.»
»Kuulehan, Liisa, älä pahastu, jos lahjani ei olekaan mikään erikoinen! Ehdin hukata rahani. Isältä en viitsinyt enää pyytää lisää, kun aivan äsken sain häneltä rahalähetyksen. Sitäpaitsi olisi minun pitänyt silloin ilmoittaa, mihin olen entiset huljutellut. Ja siihen ei minulla taasen ollut halua. Kyllähän sinä ymmärrät!»