Soittajan tarina: Maaseutu-elegia

Produced by Tapio Riikonen
Maaseutu-elegia
Kirj.
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Kirja.
Helsinki 1919, Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag.
Oli kirkko, mahtava muinoisin, sen ympäri korpi sankka, toki nyt on se vanha ja rappeutunut, mut urkujen ääni on vankka.
Sen holvit on reikihin haljenneet, sen kaaret on kallellansa, tuon tuntee soittaja harmaapää, kun koskee hän soitintansa.
Käsi mestarin päästää tohdi ei 11 sen myrsky-ääniä soimaan, hänen tyytyä täytyy ja kansan myös vain hillityn sävelen voimaan.
Taru kertoo: soittajan harrnaapään tuon vangitsi naisen valta, yöstä päivästä silmät sen paistoivat, enin sävelten aaltojen alta.
Tuli iltamessuhun nainen tuo, ne leimusi silmää kaksi, sopet hämärät haavehin täyttyivät, kohos kattokin korkeammaksi.
Ne liekehti, leimusi silmää kaks, kyti pohjalla murheen hiili, punahuulilla neitseen hurmaus ja morsiussuukko piili.
Tuo hullausi soittaja harmaapää, se aaltosi naispovi nuori kuin hälle ois tarjonnut kaiken sen, mitä verhosi vaatteen kuori.