Salon pojat: Mäenlaskumatkoista koulutielle

Mäenlaskumatkoista koulutielle
Kirj.
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1918.
1. Mäenlaskumatka Kivimäen vaaralle. 2. Salon yksinäisessä talossa. 3. Salon satuja. 4. Hilpan kaupungissa-käynti ja sen seuraukset. 5. Kesäisiä puuhia. 6. Runo kesästä. 7. Metsän säveliä. 8. Aarteen etsintä. 9. Runo aarteen etsinnästä. 10. Kouluun.
1. Mäenlaskumatka Kivimäen vaaralle.
— Hei, hei, Karppa, elä laske sinne nurmelle päin! Laske tänne järvelle päin, tänne on parempi mäki. Karppa, Karppa!
Karppa mennä viiletti alamäkeensä niin että lumi pölisi ja peitti koko miehen pehmeään, valkeaan ryöppyynsä.
— Sinä, Pyntys, elä ainakaan viitsi laskea hänen perästään! Tätä aitaviertä näin! Täällä on jyrkempi mäki, ja pitempi! Näin, helei!
Hilppa komenteli veljiään. Nämä olivat nuoremmat, joten hän katsoi sanansa yltävän heidän ylitseen. Eipäs yltänytkään. Pojat laskettelivat pienillä suksillaan minne halusivat. Ja enimmäkseen juuri niihin suuntiin, minne Hilppa ei halunnut. Pyntys suosi peltomäen kaakkoista kuvetta, joka ei laskeutunut nurmikolle eikä järvelle, vaan niiden välillä olevalle niemekkeelle, minkä isoisä oli viime syksynä polttanut ja perkannut siinä olevista pensaista ja nuorista puista paljaaksi. Ei sillä ukkosella ollut siinä työssään mitään tarkoitusta, ei polttanut peltoa eikä nurmea varten, mutta polttihan vain! Annapa häviävät mokomat häkkyrät, oli hän ähähdellyt hiessä-otsin siinä louhisella niemekkeellä polttokangen ja kirveen kera häärätessään. Palakoot, palakoot, pakanat!
Nyt nuorin ukon pojanpojista käytti hyväkseen hänen työtään, ajaa karautteli lyhyillä suksillaan hänen puhdistamaansa maa-alaa kohti.
— Elä viitsi sinne ajaa! Hei, Pyntys, kuuletko, senkin nallikka, kun kehtaatkin tuonne ukon louhikkoon ajaa! Tänne on parempi, selvälle järvelle!
Pyntys ei ollut niitä miehiäkään, joka olisi kuunnellut. Hän mennä huhki vain niemekettään kohti.